Katsoimme leirillä yhdessä yötä vasten elokuvan Koi... Mil Gaya, jossa kehitysvammainen nuori mies kutsuu kiltin avaruusolennon Pohjois-Intiaan lähettämällä avaruuteen hindulaisia sointuja. Vaivuin varjoisella istumapaikallani Bolly-euforiaan, jota vain pahimman Ö-luokan kornius kykenee enää horjuttamaan. Annoin musiikin, itkemisen ja nauramisen halun sekä ihastuksen ja ihmeen tunnun hytkyttää itseäni.



Tällä katselukerralla kiinnitin erityistä huomiota siihen, miten taitavasti laulujen sanat oli kirjoitettu sopimaan sekä vammaisen pojan ja tavallisen nuoren naisen viattomaan ystävyyssuhteeseen että aistillista kamaa suosivaan radiosoittoon. Uuh, miten erilaisilla tavoilla vaikkapa Idhar Chala, Udhar Chalan liukastelut voi halutessaan tulkita! Musiikin suurkuluttajana innostuin nyt kaikkein eniten elokuvan kahdesta viimeisestä tanssinumerosta. Hrithik oli niin loistava, eikä Preity Zindakaan tuottanut pettymystä, ja "haila haila huaa huaa" soi edelleen mielessäni.

Muu katsomo kuului sen sijaan keskittyvän huutelemaan filmissä näkemiensä länsimaalaisten esikuvien nimiä:

– ET
– James Bond
– Singing in the Rain
– Rambot 1, 2, 3 ja 4
– Saturday Night Fever
– Kukkia Algernonille
– (kiristelee hiljaa hampaitaan ja mutisee) hai bhagawan, mujhe goriyoN se daaya karo! Aurinko ei kierrä maapalloa eikä Mumbai Los Angelesia!

Bollywoodissa on tehty elokuvia vuodesta 1913. Ei Bollywood-käsikirjoittajien ammattikunta istu aamusta iltaan tapittamassa Hollywood-elokuvia ja miettimässä, mistäs länsifilmistä seuraavan kohtauksen plagioisi. Kuten scifinovellistiikassa, elokuvanteossakin useat ihmiset saavat ihan omin päin samoja ajatuksia.

On tietysti selvää, että suoria lainojakin harrastetaan. Kirjoittajat ammentavat jo kirjoitetusta, elokuvantekijät jo nähdystä, ja Bollywood-elokuvat lainaavat ennen kaikkea vanhemmista Bollywood-elokuvista (joita onkin tehty paljon enemmän kuin Hollywood-elokuvia). Koi... Mil Gayan tekijät eivät välttämättä ole nähneet kovinkaan paljon enemmän länsifilmejä kuin sen länsimaalaiset katsojat idän ihmeitä. ET:n toki. Koi... Mil Gayan jatko-osan Krrishin tekijät ovat aivan avoimesti kiittäneet itäaasialaisia kung fu -filmien tekijöitä, joilta ovat saaneet ideoita ja apua.

Koi... Mil Gaya on kunnon masalafilmi, johon on vain ravisteltu ihmeen tuntu -maustepurkkia tavallista enemmän. Saamme nähdä kolmessa ja puolessa tunnissa tieteiselokuvan, toimintafilmin, maisemapanoraaman, musiikki-iloittelun, diskodraaman, kehitysvammaisen pojan kasvukertomuksen ja lasten seikkailuelokuvan, minkä lisäksi eroottisromanttisen fiilistelyn ystävät ja jopa hengellisesti nälkäisetkin palkitaan.

Jos haluat väen vängällä nähdä Koi... Mil Gayan länsifilmien tahallisena kombinaationa, kehotan ajattelemaan positiivisesti.  Kun katsot 171-minuuttisen Koi... Mil Gayan, säästät moninkertaiset määrät minuutteja elämästäsi, kun sinun ei tarvitse siristellä läpi kaikkia yllämainittuja elokuvia :-)

Sitä paitsi länsifilmeissä ei ole lutuisen poikamaista, vastustamattoman seksikkäästi tanssivaa Hrithik Roshania.

Surumielinen Kukkia Algernonille kannattaa kuitenkin lukea. Se on todella hieno kirja, johon ei pääse kiinni katsomalla Koi... Mil Gayaa.

Runolliseksi loppukaneetiksi tälle paatokselle laulunpätkä elokuvasta Pyaasa, jonka senkin olen ehtinyt (pätkissä) kirjoituslomallani katsoa. Se olikin lupaava aloitus leirilleni; perhe heittää kustannussopimuksettoman kirjoittajapoikansa kadulle, kun tämä ei ole mennyt oikeisiin töihin! :-D

Kuka tietää, mitä sanoit
Kuka tietää, mitä kuulin
Mutta jokin liikahti sydämessäni