|
Kirjoittaja
Kirjoitan teille, Rauha ja Lahja, teille ja tulevaisuudelle. Tämä on Nata-nimisen grafomaanikon vauvakirja, päiväkirja, kaunokirjallinen luonnoskirja, ajatusvarasto, vuosisadan rakkaustarina, Bollywoodin ja Euroviisujen puolestapuhuja, protestanttihindulainen manifesti sekä ylistyslaulu Jumalalle, joka on liian suuri mahtuakseen minkään yhden uskonnon raamien sisään. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 Ooh, lukijoita!
  
|
03.02.2008 - 21:39
Olin penkomassa vanhoista tiedostoistani esiin jotain aivan muuta, kun
silmiini osui tämä ;-) Lapsettomat älkööt lukeko, tai päätätte vielä
sellaisina pysyäkin!
RAUHAN & LAHJAN MAAILMAANTULO eli SYNNYTYSKERTOMUS (kirjoitettu loppuvuodesta 2004) Kaksostyttäreni Rauha Linnea ja Lahja Katariina rupesivat kiiruhtamaan maailmaan jo elokuussa, vaikka laskettu päivänsä oli 5.11.2004. Tämän vuoksi vietin kahteen otteeseen viikon levossa Naistenklinikalla ja otin kotonakin rennosti. Vaikea keskosuus saatiinkin estettyä, ja synnytys käynnistyi "vasta" raskausviikon 36 juuri pyörähdettyä käyntiin, lokakuun 8. päivänä. En tiedä, oliko sillä osuutta asiaan, että olin edellisenä päivänä popsinut salmiakkia ja tehnyt pitkästä aikaa kävelylenkin, tosin vain taloyhtiön ympäri. Joka tapauksessa yöllä kello 2.30 kun palasin vessasta vuoteeseen tunsin ensimmäisen todella kipeän supistuksen. Olin lukenut Anna Wahlbergin Lapsikirjasta, miten supistuksiin tulisi suhtautua ja aloinkin heti kokeilla helpottavaa hengitystekniikkaa. Se auttoi. Maltoin maata puoli tuntia sängyssä, sitten nousin ylös, koska arvelin että pystyasennossa olisi helpompaa hengitellä. Pystyyn päästyäni huomasin lapsiveden lirisevän reisiä pitkin. En kuitenkaan vielä soittanut mihinkään tai herättänyt ketään, sillä olin Naistenklinikalla maatessani oppinut, että supistukset saattoivat loppua, ja minähän en sinne kolmatta kertaa tyhjän pantiksi makaamaan lähtisi! Ehkäpä ei olisi pitänyt ajatella ihan niin ylimielisesti... Aloin laskea pikku hiljaa yhä kipeämmäksi käyvien supistusten väliaikoja samalla kun lueskelin synnytysaiheisia kirjoja. Kävelin ympäri taloa ja istuin suositelluissa asennoissa. Ramppasin vähän väliä vessassa, ajattelin nimittäin kauaskantoisesti, etten halua mitään peräruisketta, ja muutenkin pidätyskyky tuntui yllättäen olevan tiessään. Kun supistuksia tuli tiheämmin kuin 10 minuutin välein, herätin mieheni Lassen. Kello oli tuolloin 4.30. Unentokkurainen Lasse-poloinen ei tajunnut, miksi ravistelin häntä siihen aikaan yöstä, vaikka oli odottanut sitä hetkeä jo elokuusta asti ;) Pian hän kuitenkin tokeni ja rupesi viivana vetämään vaatteita päälleen. Hämmästyksekseni supistusten välit tihenivät tihenemistään, ja autoon päästessämme niitä tuli jo tiheämmin kuin viiden minuutin välein. En pystynyt istumaan, vaan asetuin huohottaen takapenkille makaamaan. Onnistuin sentään parin supistuksen välissä soittamaan Naistenklinikalle ja ilmoittamaan tulostamme. Lasse kertoi myöhemmin ajaneensa moottoritiellä 160 tuntinopeutta. Perillä sairaalassa olimme kello 5.30. Meidät vastaanottanut kätilö työnsi kätensä sisääni ja totesi, että täysin auki olen ja että vauvan pääkin on jo aivan lähellä. Hän onnitteli meitä siitä että ehdimme ajoissa. Riensimme synnytyssaliin, ja pian ympärillämme hääri 2-3 lääkäriä ja tuplamäärä kätilöitä. Hekin toruivat meitä siitä, että olimme lähteneet matkaan niin myöhään. Mistään kivunlievityksistä ei ollut enää puhettakaan, meillä oli kiire. Minun käskettiin ponnistaa supistusten aikana ja minulle suositeltiin parempaa asentoa, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Onneksi sentään ponnistaminen auttoi oikeasti supistuskipuihin. Vaikeinta oli syvään hengittäminen. Toinen kaksosemme Lahja nimittäin oleili keuhkojeni päällä niin, että oli todella raskasta saada henki kulkemaan toivotulla tavalla! Kauan minun ei onneksi kuitenkaan tarvinnut äheltää, sillä Rauhan pää näkyi muutamalla ponnistuksella. Hän ei kuitenkaan mahtunut noin vain ulos, ja täysin varoittamatta tunsin äkkiä viiltävää tuskaa. Kätilö oli tarttunut saksiin ja leikannut välilihaani puuduttamatta. No, ei se siinä tuskassa enää paljon tuntunut, ja hetkeä myöhemmin kello 6.05 lapsemme makasi jalkojeni välissä. Hän sai yhdeksän pistettä, vaikka olikin vain 43,5 cm pitkä ja 2180 gramman painoinen. Lasse, jolle tuskieni seuraaminen oli todella rankkaa, itki, kun taas itse tuskin tajusin, mitä oli tapahtunut. Kätilö ojensi Rauhan minulle pideltäväksi, mutta olin edelleen niin tuskainen, etten ottanut häntä syliin. Lassekaan ei tuntenut olevansa tarpeeksi tolpillaan leikatakseen tyttärensä napanuoran. Niinpä Rauha kiikutettiin toiseen huoneeseen ja minä parahdin, että kuinka ikimaailmassa selviän vielä toisestakin! Odotin, että jotakin (supistuksia) tapahtuisi minä hetkenä hyvänsä, mutta ei. Lahjalla ei ollutkaan kiire syntyä! Lääkäreitten ja kätilöitten armeija hyökkäsi mahani kimppuun pitääkseen hänet pystysuorassa asennossa, ja yksi lääkäreistä puhkaisi Lahjan kalvot. Johan alkoi tapahtua! Lääkäreitten mielestä kuitenkin liian hitaasti, sillä Lahjan sydänäänet alkoivat hidastua. Itse en niitä uskaltanut seurata, mutta onneton Lasse oli todella ahdistunut käyrää vilkuillessaan ja lääkäreitten huolta katsellessaan. Pian kaikki karjuivat suorastaan vihaisesti, että minun piti ponnistaa, että oli kiire, kiire... Ponnistaminen sujui sentään aikaisempaa mukavammin, koska kukaan ei enää painanut keuhkojani. Välilihaa leikeltiin vielä vähän lisää, mutta siitä piittaamatta ponnistin raivokkaasti. Lahja putkahti ulos kello 6.21 kippurassa perätilassa, yhtä aikaa takapuoli ja jalat edellä. Ilmeisesti viime hetkellä, sillä myöhemmin Lasse oli huomannut johtavan lääkärin pyyhkivän hikeä otsaltaan ja puhuvan "huh huh, siinä oli hätäsektio lähellä!" Ehdin nähdä Lahjasta vain juuri tuon ensiksi ulos tulleen perän, ennen kuin hänet vietiin tutkittavaksi. Hyvin pian alkoi tämäkin tyttö huutamaan ja sai kahdeksan pistettä, ja sitten hänetkin kiikutettiin toiseen huoneeseen. "Ja sitten vielä istukka", ajattelin ja puuskutin senkin ulos. Olipas melkoinen möntti! Näytti joltain valtavalta sisäelimeltä. Luulin, että homma olisi sillä selvä, että edessä olisi vain välilihahaavojen tikkaaminen. Luokseni riensikin pari kätilöä välilihaa hoivailemaan, ja tässä vaiheessa sain hieman ilokaasua sekä puudutuspiikin ja ilmeisesti suponkin - tähän asti olin siis selvinnyt ilman kivunlievityksiä! Lisäongelmat alkoivat tikkauksen jälkeen. Aloin yhtäkkiä palella ja täristä aivan valtavasti, ruumiini heittelehti kuin horkassa. Lääkäri totesi sen olevan normaalia, mutta minä en ollut koskaan kuullutkaan moisesta eikä Lassekaan, joten pelästyimme todella. Olo oli kauhea ja minä itkin. Oloa pahensi vielä sekin, että hoitohenkilökunta totesi istukan irtoamishaavan vuotavan tavallista enemmän verta, kahden vauvan istukka kun oli ollut niin leveä. Niinpä mahaani alettiin painella verenvuodon tyrehdyttämiseksi, ja sehän sattui. Jossain vaiheessa yritin Lassen ja kätilön tukemana kävellä kymmenen metriä vessaan, mutta matka oli ylivoimainen, ja niinpä minulle asennettiin katedri. Julistan tämän osion välilihan leikkelyn ohella synnytykseni kipeimmäksi kohdaksi. Menetin yhteensä kaksi litraa verta ja sainkin kaksi verensiirtoa vielä samana päivänä. En tiedä, montako tuntia makasin synnytyssalissa verenvuodon tyrehtymistä odottelemassa. Parasta tuossa ajassa oli, kun soittelimme Lassen kanssa sukulaisille ja kun suloiset vauvat tuotiin kapaloituina luokseni näytille ennen kuin heidät siirrettiin lämpösänkyyn. Pienokaiset kun eivät vielä osanneet pitää yllä omaa ruumiinlämpöään, mutta oppivat sen onneksi viikossa. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän synnytykseen. Ripeäliikkeisenä ihmisenä pidän siitä, että kaikki sujui nopeasti :) ja verrattain kivuttomasti ja helposti.  Tuossa ei ollut kaikki. Jouduin takaisin sairaalaan (yksin) saatuani kohtutulehduksen, johon ei auttanut kaavinta, eivätkä antibioottikuuritkaan heti, vaan vasta seitsemäs lääkeyhdistelmä sai kuumeeni laskemaan. Sitä paitsi Lahjan syntymämitat jäivät mainitsematta: 2000 kg ja 44,0 cm. Enkä ole näin jälkeenpäin ajatellen niinkään varma siitä, että synnytin ilman kipulääkkeitä. Iskiväthän he minut kiinni tiputuslaitteeseenkin heti kun sairaalaan pääsin. Ties mitä ne sinne tippapulloon lorottelivat. Surulliseksi minut tekevät synnytyskertomuksessani viittaukset tulevaan: miten en tuntenut tarvetta puristaa teitä rintaani vasten, miten asuin pitkään eri kerroksessa sairaalaa kuin te, miten vähän pidin teitä sylissäni, ja miten kaikki Naistenklinikalla pitivät sitä aivan normaalina ja suositeltavanakin. Vieläpä säksättivät, että voisin saman tien unohtaa imettämisen ja tyytyä pulloihin, kun ei maitokaan rintoihin noussut (ei taatusti noussut, kun lapset olivat niin vähän rinnoilla). Jos synnyttäisin kolmannen lapsen, en mitenkään voisi elää hänestä niin erillään kuin elin teistä ensimmäiset elinpäivänne, sittenkin, kun olin tarpeeksi toipunut verenhukasta jaloitellakseni ja valvoakseni. Kävin teitä katsomassa keskososastolla vaivaiset pari kertaa päivässä! Ei ihme, että rupesitte tuntumaan omilta lapsilta vasta pari kuukautta syntymästänne. Se kohtutulehdusviikkokin sujui suuremmitta paruitta. Oikeastaan käännekohta oli ilta, jona hylkäsin pinnasängyn ja nostin teidät kainalooni nukkumaan. Se oli myös päätepiste rintapumpun hurinalle; johan alkoi maitokin virrata! Kello on jo paljon huomiseen herätysaikaan nähden. Pitäisi varmaan kömpiä taas viereenne täyttymään äidinrakkaudesta. Nukummehan edelleen samassa sängyssä :-)
|
Tosirakkaus odottaa
"Kirjoittaminen on meditaatiota" on ääriromantikkojen suojelualue. Sanasto
Tämän blogin ymmärtämisen kannalta hyödyllisiä selityksiä: Te = Lahja ja Rauha, kaksostyttäreni, s. 8.10.2004
Kirjoittaminen = sählään aika monella elämän osa-alueella kuin vesieläin kuivalla maalla, mutta äidinkieleni on vesi, jonka kirjainten aalloissa, välimerkkien pyörteissä ja lauseitten syövereissä polskin juuri niin päin kuin haluan. Olisiko Jumala siis selvemmin voinut itseään ilmaista: kirjoita, Natalia, kirjoita! Fiktion kirjoittajana edustan masalakoulukuntaa. Avaruussaaga = lällättelevä työnimi keskeneräiselle romaanilleni, jonka työstämisen aloitin raskaana ollessani. Daadiji = hindiksi Isoäiti, me viittaamme sanalla Madhavin Äitiin. Desi = yleisnimitys kaikelle intialaisesta kulttuuripiiristä tulevalle. Siis ihmisille, asioille ja ajatuksille Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista, Sri Lankasta ja Nepalista. Divorska = tämänhetkinen sivilisäätyni. Neito en ole enää, rouva en ole enää enkä vielä. Olen siis divorska, intialaisten käyttämää termiä divorcee myötäillen. Ekadasi = hindulainen paastopäivä, jota yritän viettää kahdesti kuussa yhtä aikaa kymmenien tai satojen miljoonien muitten kanssa. Gori = länsimaalainen; desin vastakohta. Käytän tätä adjektiivina pilke silmäkulmassa kuvaamaan länsimaissa tyypillisiä arvoja ja ajatuksia, joita en koe omikseni. Substantiivina sana viittaa ihmisiin, joilla on noita arvoja ja ajatuksia enemmän kuin minulla. Guruvaar = torstai, Vishnun päivä, siis pyhäpäivä. Helsinki = "Hiisi tarkoittaa nykyään pirua ja pirunluolaa, mutta muinoin se merkitsi vaarallista naapuria, pelottavaa ulkomaalaista ja paikkaa, jossa tämä asui. Helsinki taas tarkoittaa samaa kuin hiisi. Vielä silloin, kun [kansanperinteen tallentaja Jacob] Fellman kokosi tietojaan, pohjoisessa toivotettiin "mene hiiteen" sanomalla "painu helsinkiin." - Tapani Niemi: Merkilliset jatulintarhat (Tiede 11/2000) Hindi-urdu = Bollywoodin kieli, jolla tykkään täällä itseäni ilmaista, vaikka luultavasti tulen sanoneeksi jotain ihan muuta kuin tarkoitin :-) Ilahdun suuresti, jos joku armaista lukijoistani osaa sitä paremmin kuin minä ja läksyttää minua kielioppivirheistäni. Krishna = Herrani ja Jumalani. Lasse = Elämäni ensimmäinen mies, kaksosille Isä. Madhav = Elämäni mies.
Monitoimikone = Kaksiomme se huone, jossa nukun, syön, teen työtä, kestitsen vieraita, katson DVD-levyjä ja jossa kaksoset leikkivät mieluummin kuin omassaan. Mummu = isänpuoleinen isoäitinne. Nonna = äidinpuoleinen isoäitinne. Phika = Valju. Hindi-urdusta lainatulla sanalla voi viitata vaikka mihin, esimerkiksi tylsiin juhliin, mauttomaan ruokaan, ikävystyttävään romaaniin tai elokuvaan... Pyrkimykseni on elää raitista, epäphikaa elämää kaksosten kanssa. Sapnon Se Mithi = Elämäni muuttui kesäkuussa 2008 Bollywood-elokuvaksi. Annoin sille nimeksi Unelmaa makeampi. Työt = Olen vapaa kirjoittaja, valikoiva, boheemi ja patalaiska. Minulla on toiminimi ja kunnianhimoton tulostavoite, joka suo ihanasti tilaa asioitten, kodin ja itsen hoitamiselle virka-ajalla. Ensisijainen työni on nimittäin olla Äiti, ja jostain ajasta on riivittävä voimat tähän ykkösduuniin. Waari = äidinpuoleinen isoisänne. Yhteys = Yhteys Jumalaan, meditatiivinen olotila, jossa tunnen Hänen läsnäolonsa hyvin vahvasti, mitä sitten olinkaan tekemässä. Tämä on myös jooga-sanan suora suomennos. Jos on Yhteydessä kuolemansa hetkellä, menee varmasti Jumalan luokse. Se on myös paras olotila, jonka tiedän. Haluaisinkin olla Yhteydessä koko ajan. Äiti = minä itse Ajatus tälle päivälle
Päivän mietelause, miettijänä Sai Baba. Tätä kuuntelen
 Mitäpä muuta sitä Bollywood-fani kuulla haluaisikaan kuin jatkuvaa ihanaa filmihittiputkea :-) Klikkaa kuvaa ja ala sinäkin kuunnella! Voit myös esittää biisitoiveita, Teentaalin tiskijukat toteuttavat ne parhaimmillaan jopa 20 minuutin sisällä. Euroviisufaneja ilahduttaa viisuja vuorokaudet ympäri soittava ESC radio. Ruokavalioni
En ole syönyt lihaa enkä kalaa sitten syksyn 1994. Olen myös täysraitis, käytän alkoholia vain silloin harvoin kun leivon jotakin murotaikinasta (konjakilla voi kätevästi korvata kananmunan).
Linkkejä
Seuraava linkkilista palvelee ennen kaikkea minua itseäni, jotta löydän nopeasti blogit, joita minulla kunakin päivänä on aikaa vilkaista. Voisihan sitä joo tietysti olla nykyaikainen ja käytellä blogilistaa, mutta näin pidän teidät omalta osaltani Googlessa :-) Sorry kaikki, jotka eivät löydä blogejaan listalta vaikka niin toivoisivat. Olen hajamielinen ja päivitän tätä listaa liian harvoin! Saa muistutella! Jos et tiedä, mitä ruokaa tänään tekisit, mene Intiassa asuvan suomalaisen Annan pitämään Garam masala -blogiin ja johan kuola alkaa valua suustasi. Intiassa elää myös Anni, joka tekee vaikuttavaa vapaaehtoistyötä. Sisterin blogi tarjoaa tajunnanvirtaa afrikkalais-suomalaisesta perhe-elämästä. Johanna puolestaan elelee milloin missäkin päin Eurooppaa. Mia puolestaan tekee sarjakuvia. Seuraan myös japanilaisen kulttuurin kummallisuuksista kertovaa hulvatonta sarjisblogia. Ystävälläni Reetalla on suomenkielinen Bollywood-blogi. Savosta ilokseni naapurikuntaan muuttanut Sari jakaa Intia-hulluuteni. Intian elokuvateollisuutta rakastavat laillamme myös Paula ja Cairbreja Oola ja Minna ja Kati. Puhumattakaan Anuradhasta:
Mikaeliin olen ystävystynyt yhteisen hulluutemme eli kaukorakastumisen kautta. Hänen rakkaansa Vannesa asuu vieläkin kauempana kuin Madhav, Filippiineillä Essi on Lahjan ja Rauhan ensimmäisestä päiväkodista hihaan tarttuneitten kavereitten äiti. Jenni on lapsuudenystävä, jolla on riemastuttava taito käsitellä elämän hämmentävyyttä huumorilla. Olen kännikapinallinen, eli toivon muutosta alkoholinkäyttöä ihannoivaan kulttuuriimme. Kännikapinalla on oma blogi, mutta mielenkiintoisempi on kännikapinalliseksi ryhtyneen raittiutta kokeilevan Sannan blogi. Jääkarhu on yksin viiden kanssa:
Esikoisteokseni
 Ostakaa, niin saan tehdä jatko-osan! Teosta voi tai tilata suoraan netistä tai kysyä kirjakaupoista (ne varmasti tilaavat, jos eivät jo sitä myy, ja ainakin Kolmen sepän kirjakaupasta se löytyy). "Luin kirjasi kannesta kanteen. Se oli niin hauska, että välillä unohti lukevansa tietokirjaa." – Tero Aalto "Kirja on hyvällä tavalla kivan kepeää ja nautittavan innostavaa luettevaa. Se ei tunnu puisevalta tietolaarilta edes asiaan vihkiytymättömälle ja saattaa innostaa sellaista lukijaa, joka sen vahingossa käteen saa, katsomaan Bolly-filmin tai kaksi. Sitä voi todella lukea palasissa helposti nautiskellen ja samalla se on mainio lähdekirja." – Seija Sultan "Kirja tihkui Bollywood-henkeä ja innostusta, samoin se on tienraivaus Bollywoodin tunnetuksi tekemiselle Suomessa! Tyylisi kirjoittaa rikkoo ikä-, koulutus-, sivistys-, tyyli-, uskonto- ja kulttuurirajoja sen verran tehokkaasti että kyllä kriitikonkin pitäisi ymmärtää että juuri siitähän Bollywood-elokuvissa ja ilmiössä on kyse." – Sami Meriläinen Kirjasta ei voi hakea tietoa muuten kuin elokuvien nimien perusteella, mutta tästä huolimatta se toimii houkuttelevana ja helppolukuisena aapisena Bollywoodiin. – Kaisa Kujanpää Luin kirjasi. Varsin sujuvaa sanailua ja kekseliäästi laadittua sisältöä. Sitä oli ilo lukea! Uskon siitä olevan myös paljon apua ja hupia Bollywoodisteille. – Pekka Virkamäki |
||
Ihmettelen kovasti tuota henkilökunnan asennetta imetykseen. No, jos itselläni ei olisi ollut siskoa, joka lähetti kirjeen sairaalaan esikoisen synnyttyä tuskin olisin imettänyt.
Sehän minusta iso ongelma onkin, että tässä yhteiskunnassa, tällä synnytyssairaalakulttuurilla on normaalia etteivät lapset tunnu omilta!