Näköjään muut Vuodatuksen blogittajat ovat kesälaitumilla eivätkä blogita; minäpä teen kumpaakin. Tahdon kirjoittaa, vaikka olen reippaillut kansanne ulkona valtaosan jokaisesta päivästä tällä viikolla. Tänään huristelin täydellä lastilla Zigolla Viikkiin ja takaisin ylitäydellä, kun emme malttaneet olla ostamatta Viikin Prismasta lähikaupan valikoimaa suussasulavampia herkkuja. Sateenjumala suosi meitä ja vältyimme kunnon suihkulta. Hyvä lenkki, sen puolesta on harmi että Sirja, Bijay ja Sarla muuttavat kohta Klaukkalaan.

Isännekin muuttaa tässä kuussa, tosin vaan Ruoholahteen eli välimatka ei mainittavasti pitene.

Sarla-vauva se kasvaa ja pulskistuu, minä kun totuin teidän vauvaiässänne katselemaan keskoskoipia, niin tuollaiset normaalit vauvain reisimakkarat hihityttivät minua kovasti ;-) Huonona puolena Sarlan kestovaipat ehtivät jo käydä pieniksi juuri reisien kohdalta.

Ulkoilun ohella olen saanut katsotuksi erään Intiasta ostamani elokuvan, Rekhan ja Vinod Mehran tähdittämän Gharin ("Koti"). Filmi oli teistä tytöistä aluksi pitkäveteinen, ja hyvä niin, sillä kun se käynnistyi toden teolla, se ei ollutkaan enää lapsille sopiva.

Vikas (Vinod Mehra) nai Aartin (Rekha) vastoin rikkaan isänsä tahtoa ja elokuvan alkupuoli kuvailee sitä, miten intialaisen miehen itsetunnolle ottaa elellä muitten nurkissa - ja miten konstikasta silloin onkaan löytää paikka fyysisille hellyydenosoituksille. Lopulta oma koti löytyy ja elämä soljuu suloisesti, iltaisin suukotellaan ja käydään elokuvissa. Filmin alku tuntuu pitkitetyltä ja osin turhalta, koko filmin nähtyäni arvelen alun yrittävän alleviivata (gorien näkökulmasta hyvin kesysti, desien mielestä aika rajusti!) Aartin ja Vikasin tervettä seksielämää sekä toisaalta sitä että Vikas osaa olla rohkeasti oman tiensä kulkija, painostuksen allakin.

Sitten, kaikin tavoin katsojaa valmistamatta, kun pariskunta kävelee leffasta yöllä kotiin, ohi ajavasta autosta loikkaa esiin neljä humalaista miestä, jotka pahoinpitelevät Vikasin ja kidnappaavat Aartin. Kumpikin päätyy hengissä sairaalaan, ja Vikas yrittää olla maailman kultaisin ja ymmärtäväisin mies,  mutta Aarti on vakavasti traumatisoitunut, kaikilla kauheilla itämaisilla naisen ruumiin koskemattomuuteen kohdistuvilla paineilla.

Erilainen, Rekhan komeat näyttelijänkyvyt esiin tuova psykologinen musikaali.

Nelivuotiaanako se empatiakyky muka kehittyy...

Äiti: No niin, Lahja, mikäs sua harmittaa?

Lahja: No kun Rauha ei millonkaan leiki mun kaa!

Ä: Rauhaaa... Kerrohan, mikset sä haluu leikkiä siskon kaa?

Rauha: No kun sisko haluu aina olla prinsessa ja että mä oon prinssi ja se aina haluu päättää mikä mä oon.

Ä: Lahja, kyllä sun täytyy suostua siihen että Rauhakin on välillä prinsessa ja saa ite päättää mikä on. Ei Rauhan tartte leikkiä sun kanssa jos sä aina haluut määrätä kaiken.

L: Mutta kun se on tyhmää! Mä haluun olla aina prinsessa.

Ä: Etteks te vois olla kaks prinsessaa?

R: Lahja haluu aina olla prinsessa Ruusunen vaikka mäki haluisin olla se!

Ja apua, minä en enää kauan pääse helpolla kukkien ja mehiläisten kanssa...

R: Äiti, jos sä vahingossa osut Madhaviin kun sä tuut suihkusta niin voiks sun siemenet törmätä sen siemeniin? Tuleeko sun masuus sitte vauva?

Ä: Onhan se mahollista. Pitääkin olla varovainen!

Pilvinen yritti hommata minulle harekrishnalaiskavereiltaan tulasintaimen, kun istuttamamme pyhän basilikan siemenet eivät itäneet. Hän sai kuitenkin vain kuulla, että tulasipuu kun on pyhimys Tulasin inkarnaatio niin ei tuo nainen kaikille suvaitse ilmestyä. Olen syntinen ja paha olento, naureskeli Pilvinen. Niin, en minäkään keksi, miten muuten ISKCONilaisten kannan voisi tulkita.

Tai sitten tulasit eivät yksinkertaisesti idä sillä että siemenet iskee multaan ja niitä kastelee.

Voitaisiin lähteä valumaan Zigolla Sirjaa ja Sarlaa tapaamaan ennen kuin alkaa sataa.

Nipin napin yli satasenttisten mielestä kanadanhanhet ovat aika pelottavia ilmestyksiä. Kaulaansa kurkottavan hanhen pää ulottuu kasvojenne tasalle.

Mutta mikä vielä pelottavampaa, kun niitä syöttää, parvi lokkeja lentää niin lähelle että siivet miltei läpsivät meitä. Ja Seurasaaressa vielä joukko muitakin kesyjä eläimiä, esimerkiksi oravat ihan kiipeävät käteen. :-) Henna uskalsi päästää kanadanhanhenpoikaset näykkimään housujaan lisämurusten toivossa, ne olivat tähän aikaan kesästä jo aika valtavia.

Joka tapauksessa teitä taisi harmittaa, kun mukaan Seurasaareen ottamani vanha leivänneljännes loppui. Retki oli teistä mukava, pääsitte kiipeilemään vanhoihin taloihin, kurkistelemaan kalakotaan ja virnuilemaan kun Äiti pantiin jalkapuuhun. Eräässä talossa opas kertoi teille, miksei rukeissa ollut teräviä värttinöitä, joihin Prinsessa Ruusunen satutti sormensa.

Palatessamme minulla oli jalat hellinä, olenkin ylpeä teidän jaksamisestanne. Toki marisitte välillä mutta armoa ei annettu; meidän likat saavat luvan marssia elämystensä eteen.

Nyt Anuradha, Reetta, Paula ja muut Sahrukki-kahelit kaverini saavat sydänkohtauksen! Lahja, sinä olet piirtänyt Bollywood-kalenterini jokaiselle Shah Rukh Khanille VIIKSET! Syy: sinun mielestäsi Sahrukin pitää aina näyttää samalta kuin mielielokuvassasi Pahelissa! ;-) ;-) ;-) Olisin voinut pysäyttää sinut, mutta koska eräällä tietyllä toisella intialaismiehelläkin on viikset, olen niihin nykyään heikkona, joten en pysäyttänyt sinua.

Mietin tänä aamuna, minnekkä ja kenellekkö sitä tänään lähtisi, mutta päädyin siihen että ollaan vaan. Iltapäivällä tuntui luontevalta lähteä käymään Zigolla Pasilassa pääkirjastossa, luin teille siellä neljä kirjaa ja teimme yhdessä kohtalaisen vaativan Pocahontas-palapelin. Annoitte minun myös madella yksin aikuistenosastolla, löysin kivasti luettavaa itsellenikin :-) Huomenna Henna vie meidät Seurasaareen. Te odotattekin innolla, sillä usein nykyään pyydätte, että "kerro millaista oli Äiti ennen vanhaan!" Erityisesti teitä kiehtoo se, että Suomi on joskus ollut jumissa jään alla. Luovutan opetustehtävän päiväksi museokummitädille.

Tein muuten tänään niin pahaa ruokaa intialaisista pakastevihanneksista (jotakin mitä ei tuoreena Suomesta saa mutta pakastepussissa itämaisesta puodista, olivat tosi hyviä Intiassa) että yökin itsekin, vihannekset menivät sellaisiksi limanuljaskoiksi. Enpä osannut valmistaa niistä mitään Intian ihanuuksiin viittaavaakaan! Salasin omat tuntemukseni teiltä neideiltä jotta söisitte sentään jotain ;-) Rauha, olit tosi urhea ja söit paremmin kuin minä. Aterian jälkeen paljastin mitä mieltä olin ja kikatit Lahja kun kippasimme yhdessä loput biojäteastiaan - näitä emme huomenna syö!

Te hipsitte äsken pihalle kun minä ilmoitin olevani nälkäinen ja että en siksi aio juuri nyt puuhailla kanssanne. Nyt leikitte "äänekästä sirkusta" ja teette hiekkakakkuja tuossa alhaalla avonaisen ikkunan tuntumassa kun minä vasta aloittelen omaa aamupalaani.

Kuulen mitä teette, näen teidät kun vain käännän päätäni (tai ainakin näen kaistaleita värikkäistä vaatteistanne pihapuitten lehtien takaa), ja silti saan syödä aamupalaani kaikessa rauhassa. Mikä päihdyttävä tunne se vajaan viiden vuoden jälkeen onkaan!

Eilen katselimme taas yhdessä Lapsityranneja. Se on hypnoottinen ohjelma. Teistä on varsin kiinnostavaa katsella silmät pyöreinä erittäin huonosti käyttäytyviä lapsia ja vedellä pisteitä kotiin: "Mä en oo koskaan noin tuhma!" Toisaalta välillä lapset tekevät ruudussa jotakin mihin tekin välillä syyllistytte, ja silloin taidatte tuntea rikostoveruuden lohdullista tunnetta. Äitikin saa osansa: Jo Frost tolkuttaa aina sarjan hukassa oleville brittivanhemmille, ettei aikuinen saa menettää malttiaan, ja te muistutatte minua siitä, että minä kyllä välillä menetän.

Minulla on kuitenkin sellainen tunne että viime viikkoina olen menettänyt malttini ennätyksellisen harvoin. Uskon sen johtuvan siitä, että olen alkanut olla tyytyväinen itseeni tämmöisenä ja elämäntilanteeseenikin tällaisena. On ollut sellainen olo että vaikka elämä ei koskaan toisikaan eteen mitään tämän parempaa niin entäs sitten, meidän kolmen on ihan tarpeeksi hyvä ja kiva olla näin. Mikä ei tietenkään estä minua tavoittelemasta päämääriäni ihan yhtä täydellä höyryllä kuin aiemminkin. Mutta epätoivoinen fiilis siitä että tämä ei riitä, että minä en riitä, että asioitten on muututtava tai hajoan, on poissa.

On tunteita, jotka pihisyttävät elinvoimaa ihmisistä ulos. En muista, milloin viimeksi olisin pihissyt yhtä vähän.

Ehkä onni onkin juuri onnettomuuden puuttumista.

---------------------------

Päivitän vielä: jos kaipaatte mielenkiintoista kesälukemista niin ystäväni Tero kertoo blogissaan millaista oli luovuttaa sukusoluja :-)

Jos Madhavin minulle lähettämien hindinkielisten laulujen sanoituksiin on luottaminen, olen muun muassa taivaallinen olento joka on laskeutunut maan päälle hänen rakkaudekseen :-) Tämmöisiä hempeyksiä kun odotan lisää kieli pitkällä, yksikin lause josta en pidä sanoituksessa, pienikin "romanttisuusvirhe" on kuin kourallinen hiekkaa suuhun. Eilen kimpaannuin esimerkiksi eräästä sinällään ihan romanttisesta duetosta, jonka miesosapuoli erehtyi laulelemaan, että ei se mitään vaikka hän joutuukin elämään erossa rakastetustaan, onhan hänen elämässään muutakin sisältöä, vain toimettomina hetkinä kaipaus käy sietämättömäksi... Valitin Madhaville sanoituksesta, eikä hän haistanut päästäni nousevaa savua vaan erehtyi puolustamaan: ei se miessolisti nyt onnellinenkaan ole, tämän elämä vaan on ihan OK silloin kun tämä tekee vaan eikä pysähdy huokailemaan.

Nuo mokomat miesten ja naisten välisestä (naisnäkökulmasta epäreilusta) eroavaisuudesta kertovat säkeet saivat onneksi häädön mielestäni tänä iltana, kun mies tuli chattiin vaikkei hänen pitänyt. Hän on valmistautunut kohta viikon verran massiiviseen esitelmään, joka hänen on tarkoitus pitää töissänsä torstaina. Suuren päivän lähestyessä hän päätti kurinalaiseen tyyliinsä pitää chattipaastoa tänään ja huomenna, pyhittää illat valmistautumiselle ja pitää keskittymistä häiritsevät, lemmenluritteluilla ääriviivoitetut siirappikuvajaiset poissa mielestään. Vaan jotenkin ne onnistuivat hivuttautumaan sinne joka tapauksessa, eikä hän malttanut pysyä poissa ulottuviltani ;-) Toivottavasti mokoma paasto ei onnistu huomennakaan.

Myös tämän Sveitsi-hyppelyn sain eilen häneltä. Sinun ja minun huulilla on makea, makea laulu, ystäväiseni.

Päässänikin on hiekkaa. Sen täytyy olla peräisin Töölönlahden rannan Hakaniemen puoleisesta puistosta, jonka valtavan hienossa kolmen erilaisen liukumäen kiipeilytelineessä kiipeilitte tänään. Leikitte myös takapihalla kun minä siivosin ja sitä ennen, ennen kuin kyllästyitte, autoitte tosi kiitettävästi siivoamisessa. Pilvinen auttoi tiskeissä ja tyttöystävänsä oli oikein mukava, vieläpä Krishnan palvojatarkin! :-) Päädyimme Hakikseen kun Pilvinen ihastui intialaisiin metallilautasiimme ja minun piti käydä näyttämässä, mistä Hämeentien alkupään puodista sellaisia saa. Samalla täydennettiin maustevarastot ja syötiin jätskit.

Lahja, sinä olit varsinainen herttainen halinalle koko päivän, lurittelit minulle elokuvamaisia rakkaudentunnustuksia ja toivoit voivasi mennä kanssani naimisiin. Rauha, sinä puolestasi hait tänään itsenäisyyttä. Olette siis vaihteeksi vaihtaneet rooleja, pitkään on tuntunut että Lahja hakee enemmän itsenäisyyttä ja Rauha on Äitissä kiinni. Olit Rauha hirmuisen tyytyväinen itseesi kun osasit omin päin avata rapun oven ja mennä pihalle ja kun jätin kellarin oven auki, palasit sieltä ylös kotiinkin itse. Kuulin koko ajan askeleesi, kotioven läpi miten menit alas portaita, parvekkeen kautta kuinka poistuit rapusta ja kipitit talon ympäri, ja lopulta perille takapihalle päästyäsi huusit minut monitoimikoneen ikkunaan niin kuin sovimme.

Askeleissasi kuulin tulevaisuuden. Kuulin sinun tepsuttavan ja pärjäävän ilman minuakin, mutta huikkaavan välillä missä menet ja mitä olet tekemässä.

Miksi se, että olette vielä minusta riippuvaisia, täyttää rintani lämpimällä ja turvallisella tunteella (lämmönnousu on havaittavissa myös vauvakuumemittarilla)?

Miksi inhoan kuulla, että vaikka Madhav rakastaa minua täydellä höyryllä, hän ei ole kuolemaisillaan kaipuuseen?

Miksi on niin vaikea kestää ajatusta omasta tarpeettomuudesta?

Kiitos, Rauha. Ja USKOTAAN! Natalian 30 vuotta kestänyt ihon palamattomuuden ihme on ohitse. Kirottu ilmastonmuutos, tai sitten jokin karminen ansioni on kulunut loppuun; olen koko ikäni ihmetellyt, miksi erittäin vaalea ihoni ei ikinä pala. Niin usein kaikki muut porukassa ovat käristyneet punaisiksi possuiksi mutta en minä, en yhtään. Intiassakaan en palanut vaikka kieltäydyin Madhavin tuputtamasta rasvasta (toki pukeuduin sikäläisten siveyskäsitysten mukaisesti mutta olisinhan silti voinut polttaa niskani tai kasvoni!). Mutta tämä oli jo toinen kerta tänä kesänä täällä Suomessa.

Vietimme eilen 3-4 tuntia Kumpulan maauimalassa, ja kun te kahlasitte vauvojen suihkulähdealtaassa ja hihkuitte huiman korkeassa liukumäkipomppulinnassa sekä vähän pienemmässä ufojen alukseksi muotoillussa, aurinko pääsi värjäämään selkäni marjapuuronpunaiseksi niistä kohdista joita uimapuku ei peittänyt. Minä kun lueskelin hindinkielistä lastenkirjaa Oxford Hindi-English Dictionary kaverinani. Onneksi Nonna on joskus tuonut tänne varastoon jotain auringonoton jälkeisiin hetkiin tarkoitettua rauhoittavaa rasvaa, ja sinä Rauha voitelit sillä ihanasti selkäni tänä aamuna.

Ovelaa tuo Kumpulan meininki. Pääsitte ilmaiseksi sisään (itsestäni pulitin 3,40 €), mutta vasta kun olitte aikanne riehuneet pomppulinnoissa, huomaamattomana lähistöllä istuskellut nuori mies tuli kertomaan, että tuo muuten maksaa erikseen. Käteisvarani katosivat sen sileän tien pomppimisrannekkeisiin, onneksi kaveri antoi alennusta kun en ollut varannut ihan kokonaista kymppiä mukaan. Jätskit saadaksemme meidän pitikin sitten jonottaa lihapullaravintolaan niin kauan, että ne miltei sulivat matkalla - varsinaisella jätskikiskalla ei kortti käynyt maksuvälineenä.

Kumpulasta hyppäsimme bussiin, ajattelin hakea Hakaniemestä elintarvikkeita kun tänään tänne tulee kylään Pilvinen esittelemään tyttöystävänsä. Minun kannaltani kiva että uusi rakkaus löytyi Helsingistä, tamperelaistunutta Pilvistäkin varmaan sitten näkee täällä päin useammin :-) Hän sanoi että minun ei tarvitse yrittää kehitellä sipulitonta ja soijatonta vegaaniateriaa, mutta vaadin saada tehdä niin. Tyydyn linssimunakoisopataan ja uusiin perunoihin, avomaankurkkuihin ja maalaisleipään, sillä valitsemamme bussi ei vienytkään meitä Hakikseen vaan Arabiaan ja tavalliseen kauppaan. Oli siellä Tarjoustalokin, saitte pari t-paitaa per mimmi ja ennen kaikkea löysimme viimein niittejä nitojaamme ja Lahjan mahtava kukankasvatuskirja saatiin kasaan :-) Luin sen teille iltasaduksi.

"En ymmärrä miten noi intialaiset sedät kulkee niin kuumissa vaatteissa. Nehän itkee kuumuudesta", ihmettelee Lahja. Katsotte TAAS Pahelia, teistä Shah Rukh kummituksena ja Rani naisena joka vaihtoi välinpitämättömän aviomiehen tämän hahmon ottaneeseen romanttiseen haamuun ovat lumoavaa katseltavaa kerta toisensa jälkeen.

Täähän on kätevää! Ripustitte pyykkiä parvekkeella ja halusitte, että avaan keittiön ikkunan. Minäpä avasin ja käytin sitä lisäripustettavan välittämiseen ;-) Vähänkös hauskaa, mitä nyt lapsityövoimala pysähtyi kesken työn koska "aurinko kirkasti".

Oli vähän ajatuksena että olisitte olleet isänkodissa tänäänkin, kun Isä on tänään vapaa, mutta halusitte takaisin luokseni jo eilen, ja minulla oli, kuten lukea jo saattoi, kova ikävä, joten noudin teidät takaisin Isän soitosta. Valvoimme kamalan myöhään ja monitoimikoneen lattia on nyt laatoitettu piirustuksilla, maalauksilla, kynillä ja Prinsessa-lehdillä. Kaikki on hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun, koska tarkoitukseni oli siivota eilen töitten jälkeen kun te vielä olitte poissa tieltä.

Yritin vähän houkutella Isää kanssamme uimaan tänään. Ainakin me kolme lähdemme kohta lounaan jälkeen. Hellettä piisaa kuin Bangaloressa.

Olen niin lapsenmielinen ja hullu että lähden aina kanssanne ties minne vaikka minun pitää välillä kasvattaa itselleni pari lisäkättä saadakseni sekä teidät ohjattua oikeaan suuntaan että kaiken kannettua, busseissa ja jalan. Mutta kyllä se sujuu. Ja nautin siitä, nautin todella. Taidan olla luotu tähän, leikki-ikäisten Äidiksi. Luin joskus tosi hyvän artikkelin siitä miten kaikki vanhemmat ovat parhaimmillaan jossain tietyssä kehitysvaiheessa - jos jossakin vaiheessa tuntee tuskaa niin ei pidä masentua, seuraavassa jo helpottaa. Toivottavasti osaan olla isompienkin lasten Äiti.

Kun olitte vauvoja, olin ihan hukassa - uskon kuitenkin, että jos ja kun saan lisää vauvoja, en enää panikoi niin kuin ensikertalaisena.

Kertokaapas, lukijat - minkä ikäisten lasten kanssa teillä on hauskinta?

Ääääää! En halua olla kotona ilman teitä, Rauha ja Lahja! Tulkaa jo takaisin isänkodista! Haluan herätä aamulla siihen, että sinä Rauha työnnät kasvosi kiinni omiini ja kerrot, mitä unia näit. Haluan kinastella kanssanne kun hidastelette aamutoimissanne, haluan nauraa loistaville selityksillenne kun torun teitä, haluan harjoitella maltin menettämättömyyden jaloa taitoa. Haluan viedä teidät pyöräretkille, uimaan, puistoihin, kyläreissuille, kulttuurielämysten pariin. Haluan keskustella kanssanne kaikesta minkä ympäristö on mieleenne juolauttanut ja piilotella tuskastustani kun haluatte auttaa minua kotihommissa mutta lopputuloksena on suurempi sotku kuin aloittaessa. Haluan nostaa tiedät korkealle jalkojeni päällä, keinuttaa ja kutittaa teitä, puhaltaa masujanne, suukotella, halata, paijata ja laulaa tahattoman kolmiäänisesti!

Haluan, että jokapäiväisellä elämälläni kesällä 2009 ainoana aikuisena Astassa on tarkoitus teissä kahdessa!

Vaikka olenkin usein ihan uuvuksissa lastenhoidosta ja kaipaan omaa aikaa, tällä tavalla minä levähdettyäni ja akut ladattuani peräänne parun. No, onneksi kesälomanne on alkanut, joten ehdimme erittäin hyvin tehdä yhdessä kaikkea mitä ylle maalailin ja enemmänkin.

Uimaan ehdimme jo torstai-iltana, kun olimme Tuusulassa. Rauha, sinä kysyit varmuuden vuoksi "onkohan täällä haita?" kun tepastelit Häklin montun ruskeaan veteen. Waari oli hankkinut teille uimarenkaat ja veti teitä niitten kanssa syvässä vedessä ja sanoitte kaikki kolme että vaak vaak vaak. Minä yritin leikkiä vesihippaa ja uida teitä kiinni, mutta se olikin Rauha sinusta liian pelottavaa, kun Waari meni kutsumaan minua haiksi.

Lahjalla oli lahjoja uimarenkaalla uimisessa.

Hyvin menivät uimaharjoitukset, mutta aloitte hytistä nopeammin kuin olisimme Waarin kanssa odottaneet, joten siirryimme rannalle leikkimään hiekkaleluilla. Hiekka on ketkua ainetta, liian kuivana siitä ei saa kakkua kun se valuu tiehensä, mutta liian märkänä se taasen juuttuu ämpäriin, mokoma! Waari osasi kuitenkin löytää sopivan kosteaa hiekkaa ja tehdä kakkuja, jotka te tyytyväisinä pikku kastelukannuillanne sulatitte. Ne "möyskääntyivät", sanoi Lahja, ja minä poimin tämän loistavan uudissanan sanavarastooni, vaikka vähän myöhemmin korjasit, että tarkoititkin murskaantumista.

Hyvä Rauha, osut ämpäriin! Seuraavaksi osuit Nonnan nutturasaparoille laittamaan tukkaasi kun annoit ämpäristä itsellesi suihkun. Onneksi Nonna saunotti (ja syöttikin) meidät rantaleikkien jälkeen.

Sitten sinä Lahja huomasit, että vieressämme leikki isompi poika Äitinsä kanssa monsuunisateita ja Himalajan tulvia. Useat toinen toistaan matalammalla olleet patoaltaat murtuivat, kun poika pani monsuunin käyntiin, ja sitten niitä korjattiin minkä kerettiin. Synnynnäisenä suunnittelijana halusit kokeilla samaa pienemmässä mittakaavassa Waarin kanssa samalla kun Rauha halusi istua sylissäni. Kun sinä Rauha lopulta liityit leikkiin, kiukustuit, kun vesi ei virrannutkaan altaasta ylöspäin, vaikka teit sille hienon ulostuloväylän.

Waari on muuten Lahjan mielestä urheiluahmatti, ja itse olet Lahja mielestäsi prinsessa-ahmatti. Rauha totesi tähän, että Äiti on Madhav-ahmatti. Yhdyn kaikkiin kolmeen mielipiteeseen.

Lopulta vein teidät vuorotellen vessaan ja sillä välin Waari kuljetti toisen tenavan syvään veteen sylissään. Vessareissulla minulta loppuivat ilmeisesti kädet kesken, koska kadotin tälle valoisalle kaudelle ostamani aurinkolasit >:-( Seitsemän vuotta onnistuin pitämään tallella yhdet tällaiset rillien päälle klipsautettavat aurinkolasit, mutta nuo hukkuivat juuri parahiksi viime kesän alkajaisina, ja jotenkin olen vuoden sisällä onnistunut hukkaamaan tilalle ostamanikin.

Huomennakin joudun siis ilman aurinkolaseja mahdollisesti aurinkoiselle juttukeikalle. Tänään olin jo kahdella. Niistä toinen oli harmaannuttaa pääni etukäteen. Kaikenlaista olen teini-iässä alkaneen toimittajan urani aikana päässyt paikallislehtien viikonloppupäivystäjänä kokemaan, mutta vielä kertaakaan en aiemmin ole joutunut seurapiirihäihin! Var-maaan minä tunnistan joitain julkimoita! Juuri ennen keikan alkua angstasin autosta tekstarein Madhaville, etten halua kuokkia kamera kaulassa missään glamour-perhejuhlissa, vaan haluan kirjoittaa maagista scifiä hänen kotirouvanaan! Kiitollisuuden kyyneleet täyttivät silmäkulmani, koska minulla on mies, joka haluaisi tehdä minulle ja maailman kaunokirjallisuudelle sen palveluksen, että vapauttaa minut palkkatöistä. (Kiitollisuuden kyyneleet ihan siitä ilosta että minulla on Madhav ovat kastelleet silmäkulmani tänään kolmesti. Tähän ne päivät ilman teitä kahta johtavat.)

Keikka oli kuitenkin hauskin miesmuistiin! Sen sijaan, että olisin metsästänyt julkkiksia ja piinannut heitä samoilla kysymyksillä kuin paikalla sankoin joukoin parveilleet muut lehdistön edustajat, kuvasinkin paikalla sankoin joukoin parveilleita muita lehdistön edustajia julkkisten kimpussa. Yllä otos morsiamen ja morsiusneitojen hippaleikistä lehtikuvaajien kanssa. Haastattelin paikalle uteliaisuuttaan tulleita taviksia (heitä oli kymmeniä) ja käytin siekailematta hyväkseni heidän kykyään erottaa julkkis tuntemattomasta juhlavieraasta. Hehkutin taviksena tavisten joukossa tapahtuman hassunhauskuutta ja nautin kesästä ja siitä että kirkkoa ympäröivien hautakivien välissä, päällä ja ties vaikka allakin vilisi iloisia ihmisiä. Kyynisyys loisti poissaolollaan yhtä ihanasti ja perusteellisesti kuin Bollywoodissa konsanaan! Jututin myös paria lehtikuvaajaa, kyselin heidän työstään, joka on tällaisia pippaloita täynnä. He murjoivat hengessäni mukana vitsejä. Kaikilla oli kivaa.

Maailmankuulun hääparin perässä pinkominen ammattilaisten ja amatöörien vanavedessä olikin yhtä hauska ja jännä leikki kuin kirkkis 30-vuotispäivilläni!

Katsoimme eilen illalla Terolla Dostanan. Nauroimme katketaksemme ja juuri niille asioille joille filmintekijät halusivatkin. Elokuvassa Abhishek Bachchan ja John Abraham tekeytyvät homopariksi päästäkseen asumaan unelmiensa solukämppään, jonka yksi asukas on nuori nainen (Priyanka). Heistä kolmesta tulee erottamattomat ystävät ja naisesta feikkihomojen salaisten intohimojen kohde, kunnes kuvioihin astuu neljäs pyörä Priyankaa riiailemaan... Homofobiasta ja stereotypioista revitään kaikki huumori irti piristävillä intialaismausteilla, kaikista hauskin on Kiron Kher Abhishekin perinteitä kunnioittavana äitinä ;) Yhtään normaalia homoseksuaalia ei toki tule vastaan, kaikki henkilöhahmot ovat joko huvittavia käveleviä vitsejä taikka oikeasti heteroita. Juonikuviokin seuraa tuttua Bollywood-perusuraa, homon leikkiminen on siinä vain pintakoukero.

Erinomaisen hauska filmi, mutta en silti toivo Bollywoodin kurssin kääntyvän tuohon suuntaan. Miamiin sijoittuva elokuva esimerkiksi käynnistyi kaikkien aikojen rivoimmalla Bolly-musavideolla ja monenlaisia Bollywood-filmeissä yleisesti paheina pidettyjä asioita suitsutettiin ja hehkutettiin. Siinä oli totuttuun Bolly-menoon rinnastettuna jotakin hyvin teini-ikäistä, kerskaillaan sillä miten kovia juttuja sitä osataankaan tehdä.

Jos Teroon ja minuun on luottaminen, Dostanassa Bollywoodin homokuvaus on edennyt 1970-luvulle, ja länsimaalaisen elämänmenon kuvaus puberteettiin.

*

Elokuvan jälkeen kävimme syömässä. Ulkona syöminen on valitettavasti menettänyt aimo osan viehätystään silmissäni, koska mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin Intiassa ja silti kaikki maksaa moninkertaisesti enemmän. Sitten Tero houkutteli meidät Herculeksen diskolattialle, olihan illan musiikillinen anti Euroviisuille pyhitetty. Huomasin kuitenkin, etten ollut tanssituulella. Podin mielihyvähormoni- ja ymmärrysvajausta, koska iltajuttutuokio Madhavin kanssa oli jäänyt kokonaan väliin (yleensä nykyään jos emme kerkeä chattiin sentään aina soitamme toisillemme), ja sitä paitsi tiesin hänen vielä olevan alamaissa idolimme traagisesta kuolemasta. Olisin halunnut kuunnella mieluummin Michael Jacksonin musaa kuin viisuja. Lähdinkin jo puolenyön paikkeilla kotia kohti hytkyttyäni jokusen ripeärytmisen viisusuosikkini läpi. Tavoitin kotini surullisena ja kun pureuduin tunteeseen, jouduin tunnustamaan itselleni, että tuommoinen hetkunta ja ketkunta toisiaan iskevien diskomenijöitten keskellä saa minut hyvin kiihkeään mielentilaan. Sellaiseen, jossa pitäisi voida vetää armaan varsi omaa vartta vasten, ja kun näin ei voi tehdä, turhaudun ja muutun apeaksi.

Oikeastaan olin muuttumaisillani apeaksi jo paikan päällä henkisestä ikävästä, halusta viettää ilta hänen kanssaan. Tuntui että puhuin ihanille hyväksyville ystävilleni kuin hassu sanakonekivääri peittääkseni todelliset tunteeni, kaipuuni olla vaikkapa hiljaa sen minua ymmärtävän aikuisen rinnalla. Jotten muuttuisi apeaksi, tanssin aina vaan villimmin, mikä puolestaan pahensi fyysistä ikävää.

Jossain vaiheessa kevättä aloin kysellä itseltäni, haluanko todella kulkea eteenpäin ylienergisen kiihkeänä ja ennen pitkää aina puolikuoliaaksi turhautuneena? Vinhasti pyörivät pyörät ovat hiljalleen pysähtyneet, vastaukseni on yhä useammin ollut "en halua - haluan sekä Madhavin että rauhallisen mielen". Mutta jälkimmäisen eteen minun on maltettava pitää ajatukset, harrastukset ja katse nuhteessa. Ainakin silloin kun emme kommunikoi.

Tunnistan samat tuntemukset myös hänen silmistään kun tapitamme toisiamme webbikamerasta. Niin kuin tänään. Mutta vitsailemme aina surun äkkiä silmistämme pois, koska on paljon kivempaa katsella hampaat paljastavaa hymyä.

Hyvä Jumala, miten komea hän taas olikaan! Sanoin hänelle, että jos olisit homo, söisit itseäsi.

Ihailin häntä kovasti, pidin hänen musiikistaan, ja varttuessani, mitä enemmän maailma häntä murjoi, sitä syvempää sukulaissieluutta tunsin rinnassani. En silti ollut häneen nuorena ihastunut, kuten ystäväni Jenni. Miehen olisi kannattanut pysyä tumman rodun edustajana, niin olisin saattanutkin lätkiintyä ;-)

Yritän surkeasti keventää tunnelmaa, joka on alamaissa. Madhavkin on parasta aikaa chatissa keskellä päivää. Ensin hän yritti miehekkään harvasanaisesti kertoa minulle, miten paljon Michael Jackson hänelle merkitsi. Sanat loppuivat, mutta luen häntä sanoittakin. Vainaja merkitsi niin paljon, että hänen chattistatuksensa on "will miss you MJ!"; yleensä hänen statusrivinsä on tyhjä, paitsi silloin harvoin kun siinä on pätkä kooderihuumoria.

Vainaja merkitsi niin paljon, ettei hän ole napsauttanut chattiohjelmaa kiinni niin kuin kurinalaisesti yleensä toimistopäivinä tekee muutaman minuutin hellän juttutuokion jälkeen. Mutta tänään hän kaipaa läsnäoloani enemmän. Teemme hiljaisina töitämme teksti-ikkunat auki, annamme toisillemme sanatonta vertaistukea. Ja ehkäpä enemmänkin itsemme kuin vainajan takia.

Kävimmekin näitä läpi Madhavin kanssa jo Bangaloressa. Me kaksi fania juttelimme Jackosta ja siitä mitä tämä julma maailma tekee erilaisille, lapsenmielisille ihmisille. Ja katsoimme palvovin silmin kylki kyljessä hänen taidokkaan lyhytelokuvansa Ghosts.

Minusta tuntuu, ettei Jacko tehnyt koskaan pahaa lapsille; länsimaissa ei vaan yleensä hyväksytä sitä, että mies halaa, pussaa ja leikittää keskenkasvuisia, jotka eivät ole biologisesti hänen. Jopa Madhavista on joku esittänyt törkeitä epäilyksiä ihan vaan koska hän rakastaa teitä kahta ja haluaa huolehtia tarpeistanne, ihan kuin hänellä olisi oltava jokin salattu inhottava motiivi, ihan kuin kukaan miespuolinen olento ei muuten voisi välittää toisen koiraan siittämästä jälkikasvusta.

Haikeuden keskellä mieleni tekisi tehdä pyhiinvaellus ulos kotoani ulos arjesta, etsiä temppeli, sytyttää suitsuke ja rukoilla onnettomana kuolleen Michaelin puolesta. Huomaan lukevani iltapäivälehtien nettisivuja - niin teen vain silloin kun on tapahtunut aivan kamalia. Ystävien ja työtovereiden reaktioita luetteleva artikkeli kertoo oikeastaan tosi paljon.

Kaikessa haikeudessani olen liikuttuneen kiitollinen ja ihmeissäni jälleen kerran Jumalan armosta, siitä miksi se on kohdistunut minuun. Minulla on Madhav. Madhavilla on minut. Iänikuinen seuralaisemme, ulkopuolisuuden tunne, on tiessään, emmekä me ole vaarassa sortua itsetuhoisuuteen kuten Michael.

Rukoilen, että Michaelille suotaisiin sama.

Niin että Mikko, mitäs jos syntyisit seuraavaksi vaikkapa meidän lapseksemme? :-) Tässä perheessä oudot eivät tunne olevansa outoja ja uskonnollisesta porukasta toiseen sinua vienyt harras Jumalan etsintä otettaisiin sekin vakavasti. Krishnaa et vielä kokeillutkaan!

Tämä on ilmestymisestään asti ollut oma suosikkini kaikkien MJ-helmien joukossa, jotenkin se on aina liikauttanut minua syvältä. :-D Hei! Jos tosiaan menetin Madhavin edellisessä elämässä niin mieltymykseni tähän teokseen ei johdukaan vain tarttuvasta sävelestä ja rytmistä sekä hauskasta ja visuaalisesti upeasta muinaisegyptivideosta! ;-) ;-)

Kristian tuli eilen yllätysvisiitille ja viipyi melkein puoleenyöhön, koska emme malttaneet lopettaa keskusteluamme sielun olemuksesta, Krishnasta sekä siitä mitä Väinämöiseltä, Ilmariselta, Lemminkäiseltä ja Joukahaiselta voi oppia (lisäksi joimme niin paljon vahvaa maitoteetä ettei nukkumisesta olisi mitään tullutkaan). Eikä hän vienyt Zigoakaan vielä mennessään :-) Ihan pian emme sillä kylläkään aja koska tänään on tarhan jälkeen vuorossa uimarantareissu ja huomenna menettekin Isälle. Äitillä on taas töitä viikonloppuna, ajattelin kuitenkin mennä Terolle Bollywoodia katsomaan perjantai-illaksi.

Kristian selosti myös vähän pintaa syvemmältä, mitä hippi-ideologia oikein on. "Rauhaa ja rakkautta" tarkoittaa, että hippi pyrkii olemaan aina joko rauhan tai rakkauden tilassa. Rakkaus on hippiajattelutavan mukaan kuin revontulet; joskus kohdalle osuu jotakin tosi kaunista, mutta olisi syntiä takertua omistushaluisesti siihen. Revontulet ja niiden aiheuttamat ihanat mielenkuohut siis tulevat ja menevät, ja silloin kun niitä ei ole, tulee nauttia sisäisestä rauhasta.

Tällainen rakkauskäsitys johtaa siihen, että hippi tavallaan koettaa olla sitoutunut kaikkiin vastaan tuleviin itseään kiinnostavan sukupuolen edustajiin loppuiäkseen, mutta ei poissulkevasti. Polyamoriaa.

Mielenkiintoista, mutta minä olen valinnut toisin. Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi, että kannatan koko sydämestäni erilaista rakkauskäsitystä :-) Tätä tällaista Bollywoodista tuttua, missä olen omani oma riippumatta siitä, saammeko olla fyysisesti yhdessä.

Sitäkin pohdiskelin ystävälleni, miten vapautuneelta minusta tuntuukaan. Sillä sen jälkeen kun tajusin pysyväni tällä rakkauden tiellä mitä se sitten eteen tuokaan olen tuntenut olevani niin vapaa, niin vapaa! Tuntuu ettei mikään tappava enää väijy minua pusikoissa ja ojissa, niistä voi toki kuulua murinaa, mutta se ei minua enää voi tieltäni suistaa, ja niinpä minä hyppelen ja leijailen sitä eteenpäin Herran hallussa.

Sarjassamme "Mitä kaikkea odottamatonta voi tapahtua, ennen kuin vapaa toimittaja pääsee aloittamaan jutun kirjoittamisen?" : termoskannu, johon hän on aamulla säilönyt maitoteet, jumittuu kiinni! Ja vaikka vapaa toimittaja puhkui ja puhisi, ähkyi ja väänteli, kansi kesti kuin kolmen pienen porsaan tiilitalo. Edes Henriikan synttärilahja, purkkeja avaava miehenkorvike, ei osannut auttaa.

Vaan hätä keinot keksii: yksi niistä lukuisista työkaluista, jotka ostin erottuani, joitten oikeaa nimeä en luultavasti tiedä ja joita kutsun "hohtimiksi", sai tukevan otteen kapinallisesta pyörökannesta. Ja johan tee taas virtasi!

Ihmeellistä kyllä ehdin kello kymmenen aamupalaveriin (meidän elämänrytmillämme kyse on totisesti aamusta), vaikka täällä tapahtui verinen veitsitappelu. Te halusitte nimittäin itse tehdä aamupalaksi voileivät olohuoneessa. Minä silitin kiireisenä tämänpäiväisiä vaatteitani keittiössä enkä osannut aavistaa, että sinä Rauha käyttäisit leivän voiteluun terävää juustoveistä, ja että sinä Lahja et odottaisi kiltisti vuoroasi vaan yrittäisit riistää voipaketin siskoltasi kesken toimituksen. Lopputulos: käsirysy ja Lahjan peukaloon vahingossa uponnut juustoveitsi! Ja minä vielä säntäsin luoksenne otsa rypyssä toruja ärjyen: "Ettekö te nyt voi olla tappelematta ja antaa mun silittää, meillä on kiire!" ennen kuin tajusin että Lahjahan rääkyy kauhusta eikä kiukutellakseen ja että vastapuetun keltaisen paidan hihansuu on punaisena verestä.

Onneksi haava näytti huomattavasti hurjemmalta kuin mitä se oli. Vuoto tyrehtyi hujauksessa ja viillosta selvittiin laastarilla. Toruin turhan kovaa Rauhaa voiveitsivalinnasta. Ehkä pahinta olikin, kun Rauha tuli kymmenen minuuttia tilanteen jo lauettua luokseni keittiöön surkeana: "Äiti, ootsä vielä mulle vihanen? Lahjakin on." Kyyneliin liikuttuneena rutistin sinua ja pyysin anteeksi liiallista jyrkkyyttäni.

Kuva eiliseltä. Rauhaa ei kiinnostanut poseerata sievästi myöhäisillan auringossa...

Tänään olittekin paljon keveämmässä vaatetuksessa tarhassa, ja kun ilma oli niin ihastuttava eikä Kristian vieläkään ole karhunnut Zigoaan takaisin, polkaisin Itä-Pasilan läpi noutamaan teidät kotiin pyörällä. Niin kaverinne kuin tarhan henkilökuntakin olivat ihan innoissaan vempeleestä, emme meinanneet päästä puistosta pois. Timmykin ajeli Zigolla. Lopulta lähdimme, ja minä toope-tohelo eksyin, löysimme itsemme Vallilan ja Alppilan kulmilta vaikka kuvittelin sotkevani Länsi-Pasilaa päin. Helsinki on ihmeen erilainen eri kulkuneuvoista tarkasteltuna! No, kun kerran siellä päin kaupunkia oltiin, kävimme isolla kirpputorilla, jolla olen monesti ajatellut käydä, ja suoritimme kestokirpparitsekin. Tsekkasimme siis, löytyisikö teille sukkahousuja. Ei löytynyt, mutta halvalla lähti pari Tuhannen ja yhden yön tarinoitten pohjalta tehtyä DVD-levyä sekä iso puinen joko Etelä-Aasiassa tai Indonesiassa valmistettu sonni. Sopii Astan tyyliin julmetun hyvin.

Että te kaksi elättekin leveästi! Nojailette vaan tyytyväisinä turvavöissänne hytin seinään ja ahmitte aprikooseja, hörpitte pillimehuja, luette kirjaa ja mp3-soitintakin teille tarjotaan, kun Äiti paahtaa viittä vaille nestehukassa eteenpäin. Kotona olin ihan puhki, vaikka sainkin onneksi naapuriapua Zigon kellariin nitkuttamisessa. Puhkinaisena olin teistä myös kehno Äiti kun vaan iskin teidät tieltä pois kylpyyn ja mehujäät käteen (Lahja suuttui kun ei saanut toista heti perään), kuuntelin musaa kovalla ja kokkasin. Uusien perunoiden ja mausteisen kukkakaalikastikkeen kanssa jatkoimme Pahelin katsomista, mutta sinä Lahja kiukustuit lisää kun söin niin nopeasti ja siirryin chattimaan, enkä enää kommentoinut mitä hauskassa kummitus-Bolly-pätkässä tapahtuu. Lopulta lepytin teidät piiiitkän chattini jälkeen siten, että menimme kaikki kolme yhtä aikaa kainalotusten nukkumaan, minä tosin en saanut vielä unen päästä kiinni. Te saitte, mutta aivan liian myöhään huomista aikaista herätystä ajatellen :-(

Olette muuten ahmineet viime aikoina kiitettävät määrät voita, suoraan ja sellaisenaan! Hyvä juttu, koska teillä on varaa lihoa, etenkin Lahjalla, joka voita enemmän mutustaakin. Luulen, että tähän rasvanhaalintaan ovat innostaneet Intiasta tuomani Krishnan lapsuudesta kertovat kirjat. Krishna-pienokainen käyttää niin lapsen kekseliäisyyttään kuin mahtivoimiaan voin näpistämiseen. Kun Äiti Jashoda kysyy, oletko kakara pysynyt huoneessasi niin kuin käskin, Krishna voi kuitenkin vastata pysyneensä. Hänhän osaa olla vaikka miten monessa paikassa yhtä aikaa! Voi on arvokas myyntituote maitokarjasta elävässä yhteisössä, ja tarinoiden sanoma on, että kaikki arvokas on oikeasti Jumalan omaa. ;-) Tai sitten ne tahtovat sanoa, että kaikki lapset ovat tuhmia ahmatteja.

Hitsi että meillä kolmella ja Jumalalla on valtaa tuohon mieheen. Madhav on tehnyt rauhan Krishnan kanssa :-D

Huomaan sen merkitsevän minulle tosi paljon, iloitsen.

Huomaan ihmetteleväni Jumalan epäitsekästä rakkautta: tahtooko Jumala tosiaan toteuttaa kaikki toiveeni, ja kadotanko kiittämättömänä vahvan Yhteyden tunteen Häneen aina saatuani mitä haluan? Ilo siitä mitä olen saanut katkaisee Jumalan läpäisemän, henkisemmän, selvänäköisemmän, tyynemmän tajunnantilan siinä missä pelkoon, raivoon tai suruun heittäytyminenkin.

Ei kai sen ole pakko olla niin? Voinko pitää tilan vielä päällä?

Hempeändramaattisella ihmissuhdesarjallamme Sapnon Se Mithillä on uusi fani: Daadiji! Madhav on nyt kertonut Äidilleen kaikki mieleensä palanneet hempeät jutut, jotka olen miehelleni luritellut, ja aikoo jatkaa tätä päivittäin. Äiti on jo koukussa, nainen kun on. Hän naurelee onnellisena sille, että hänen ikioma poikansa on rakastettu ja palvottu kuin filmin sankari konsanaan :-D

Tero ihmetteli, miten se isäpapalle puhuminen voi silti olla niin vaikeaa. Minä löysin vertauskuvan Suomen Kuvalehdestä 25-26/09, jossa oopperalaulaja Jorma Hynninen kertoi koskettavasti poikansa homoudesta. Kristilliselle heteronormatiiviselle perheelle isku oli kova ja poika yritti "parantua" terapiassakin. Lopulta perhe ymmärsi, että se mitä heille oli opetettu, oli väärää tietoa: homous ei ole valinta, se on ominaisuus. He hyväksyivät asian. Homoseksuaalisuutta vastaan pauhaavia kirkonmiehiä he eivät hyväksy.

Intialaisen pikkukaupungin asukkaat tietävät toki, että homoutta on olemassa, ja rakkausavioliittojakin. Siis jossain muualla, ei meidän perheessä. On mahdollista, että Madhavin Isälle pojan päätös naida minut tai ei ketään on yhtä kovasti maata järisyttävä uutinen kuin herra Hynniselle oli aikoinaan oman pojan homoseksuaalisuus.

Saamme nähdä. Luultavasti saamme nähdä aika pian.

Samaisessa kuvalehdessä oli myös iiiihana artikkeli nettikaukorakastumisista. Pääosissa olivat suomalainen eronnut Isä Sami ja yhdysvaltalainen vanhan Äitinsä omaishoitaja Bonnie, onnellisesti yhdessä välimatkasta huolimatta :-D

Minua rupesi hymyilyttämään keskusrikospoliisin tai ulkoministeriön varoitusi: "Internetissä tavattu ulkomaalainen nainen toivoo, että Suomessa nettituttavuuteen ryhtynyt suomalaismies lähettäisi rahaa esimerkiksi viisumiin, lentolippuun tai maastapoistumislupaan."

Entä kun Internetissä tavattu ulkomaalainen nainen tekee saman intialaiselle miehelle? Varoittavatko Intian poliisi ja ulkoministeriö minunlaisistani suomalaisnaisista? ;-)

Siunattu Internet, ja siunattu aika jota elän! Saatoin valita sen joka minua ymmärtää enkä niitä jotka ovat käden ulottuvilla. Ja sama toisinpäin. Madhavin mukaan olen kallis herkku, mutta mikään muu ei armaani ruoansulatukselle sovi.