Viimeinen hetki yhteinen: lähetin bussissa paluumatkalla päiväkodista tekstarin, jossa anelin ystävältä autoa lainaksi torstaiksi, silloin pääsisimme tarhan (tai siis yksityisen päiväkotifirman tarhojen yhteisiin) ystävänpäiväjuhliin Espooseen.

Kotona huomasin, ettei minulla ole enää kännykkää. Onneksi on netti, ja chatti, ja auttavaisia miehiä: Pilvinen ja Madhav yrittivät auttaa etsinnöissä soittelemalla siihen, mutta en kuullut soittoääntäni Aa Gaya Woh Hi Diniä. Lopulta rupesin miettimään, millä todennäköisyydellä joku äänen kuullessaan löytää ja varastaa puhelimeni. Hetken päästä sanoin tosin että Suomessa on todennäköisempää, että joku rehellinen kansalainen vastaa puhelimeen ja kysyy, minne voi sen toimittaa :-D Lopulta Mikael autoili luokseni lainaamaan omaa puhelintaan, niin että saatoin pimentää liittymäni soitolla asiakaspalveluun.

- Miks sä oot vieläki meillä? Sä oot seisoskellu siellä eteisessä puhumassa Äitin kanssa jo ikusesti! Lahja totesi pelastajalleni vieraskoreasti.

Toisillenne olette sen sijaan varsin kohteliaita. Kehuitte toistenne piirustuksia, kun esittelitte ne minulle tänään: "sulla on hienompi piirustus ku mulla", "eipäs kun sulla on hienompi ku mulla". ;-) Kuulen kaikuja eilisestä keskustelustamme, joka käsitteli sitä, onko kaunista ja kohteliasta sanoa siskolle "mä oonki kauniimpi ku sä" vaiko ei. Onnistuin johdattelemaan teidät tekemään itse sen johtopäätöksen, että se on kohtelias ja kiltti, joka sanoo "sun tukka on kauniimmin ku mun" eikä toisinpäin.

Kadonneen puhelimen arvoitukseen palatakseni... Madhav oli eniten huolissaan siitä, että eihän joku nyt vaan lue villeimpiä tekstiviestejämme ;-) Soitan huomenna löytötavaratoimistoon, jos vaikka puhelin putkahtaisi esiin. Jos ei niin saan (ihan väärässä taloudellisessa tilanteessa) toteuttaa unelmani mokomaa susimallia paremmasta puhelimesta. En kyllä suosittele bugista Nokia 7070 Prismiä varkaillekaan.

Rauha: Mitä toi on?
Äiti: Kasvismureketta. Mä en tiedä minkä makusta se on, en oo ennen maistanu.
(itse asiassa pähkinämureketta, mutta koska Lahja on kehittänyt negatiivisen ennakkoasenteen pähkinöitä vastaan, varon sanomasta "pähkinä")
R: Se on varmaan pahaa.
Ä: Hei, sä et voi tietää ku sä et oo ikinä maistanu sitä!
R: Mä luulen että se on pahaa.
Ä: Toi on epäreilua, sulla on ihan tuhma ennakko-asenne! Sun pitäs ajatella, että se on varmaan hyvää!

Nyt istutte ruokapöydän äärellä.

R: Tää on pahaa.
Ä: Syö.
R: Mä syön niin ne mistä mä en tykkää että mä nielasen ne heti.
Lahja: Mmm! Onpa hyvää!

Äiti myhäilee hiljaa itsekseen että olipa hyvä kun en vieläkään ole sanonut ääneen "pähkinä". Tiskit on tiskattu yhteisvoimin, tai ainakin niin paljon kuin kuivauskaappiin mahtuu, ja olen tekstittänyt sanelun mukaisesti Lahjan tekemää Ramayana-kuvakirjaa. Kuvat ovat epäkronologisessa järjestyksessä, mutta se ei Lahjaa haitannut...

"Ja sitten Rama ja Sita löysivät semmoisen paikan jossa oli vain kasveja ja puita ja Sita oli aina siellä hitaampi. Ja he päättivät asua siellä ja kun he asuivat siellä niin he näkivät unen jossa oli lentävä apina. Ja siinä unessa he ihmettelivät koko yön sitä että onkohan tuo totta, tuleekohan se apina meidän luoksemme. Ja Raam meni kouluun jossa opiskeltiin ampumaan nuolta ja kuuntelemaan mitä opettaja opetti...."

Rauhakin tekee Ramayana-kirjaa, mutta sitä ei kuulemma tekstitetä noin.

- Toi kirjahan on jo olemassa! Mä teen uuden Rama-kirjan jossa tapahtuu eri asioita ku niissä vanhoissa.

Palaan töistä kotiin juuri ennen puoltayötä, sydän pamppailee, onko se jo viimein täällä, varaudun pettymään. Mutta en pety. Se on käsissäni. Hän on oman puolenyönsä jälkeen toimittanut minulle suomalaismallisen ansioluettelonsa! ;-) Se on antamieni ohjeitten mukainen mutta miehekkään itsepäisesti niistä poikkeavakin. Joka tapauksessa ehdotukseni tuhkimotarinan kirjaamisesta paperiin on ottanut tulta :-)

Ja se tarina on numeroina vieläkin komeampi kuin osasin odottaakaan. Sinä vuonna kun mieheni pyrki Intian parhaaseen teknilliseen yliopistoon (aloitti vuonna 2000), sinne yritti päästä 120 000 ihmistä. Hakijoista 3 000 valittiin. Madhav pääsi sisään, koska oli pääsykokeissa hakijoista 711. paras. Vähänkös tää halkee ylpeydestä täällä!

Norja, Tanska ja Islanti valitsivat töissä ollessani itselleen euroviisuedustajat. Tämä tanskalaisviritys ei ainakaan ensikuulemalta iskenyt minuun yhtään, tai siis näyttää paremmalta kuin kuulostaa:

Islanti onkin parempi, vaikka biisi hieman omaperäisyyttä vailla. Pidän esiintyjästä:

Lopuksi vielä isäntämaa Norjan uusi viisu. IIIH! En yleensä voi sietää tällaisia irkkuballadeja, mutta juuri tänä iltana olen palvovan rakastuneessa mielentilassani sille aivan liian helppo uhri.

Because my heart is yours,
I'll never leave you,
Though we are far apart,
I'm by your side,
My love is never gone...

Ihanaa, Didrik, ihanaa!

Lainatakseni ortodoksista ilmausta: palvomme Jumalaa aina kun toistelemme Hänen nimeään.

Mutta palvomme Häntä myös aina kun puhumme ystävällisesti vaikka meitä provosoidaan suuttumaan, tai kun annamme aikaamme ja energiaamme vapaasti ja iloisesti asioille, joista on hyötyä maailmalle. Palvomme meditoidessamme säännöllisesti, tai kun pidämme aistimme kurissa silloin kun ne tahtovat pinkaista jonkun haitallisen nautinnon perään. Silloin koko elämästämme tulee rakkauden uhri. Tämä on todellista hengellistä elämää, jolloin, kuten Sri Ramakrishna sanoo, pidämme hauskaa Jumalan kartanossa, nähden ja palvellen Jumalaa kaikissa.

Mitkä päätössanat Easwaranin kirjassa viimeiseksi esitellyn Vishnun nimen, Mantramin, kommentaarille :-) Ja näin onkin koko kirjan esittelemä nimirimssu mielessäni. Ei niitä tuhatta ollut eivätkä ne ole samassa järjestyksessä kuin alkuperäisessä Sri Vishnu Sahastra-nama-stotrassa, mutta sen käännetty sisältö esitellään kuitenkin kattavasti kirjan lopussa... ja minusta tuntuu kohtalonomaisesti tai narsistisesti siltä että Easwaranin valitsema järjestys oli varmaan minua varten :-) Lukemattomat kerrat juuri se Vishnun nimi ja kommentaari, jonka kohdalla olin, vastasi tismalleen niihin kysymyksiin joihin sinä päivänä tarvitsin vastauksen.

Om namoh Brahma-vivardhana
Om namoh Veda
Om namoh Brahma-vid
Om namoh Kama
Om namoh Kama-ghna
Om namoh Guru
Om namoh Mantram

Ja erittäin sopivasti postiluukusta kolahti Amazon-paketti ja ajattelin että sieltäpä tuleekin saman tien lisää luettavaa... mutta sieltä tulikin vain Bobby, pitkään metsästämäni Bollywood-klassikko 70-luvulta. Mainos pomppasi ihan metsästämättä ruutuun että halvalla lähtisi, kun tilasin Easwaranin kirjoja....

Luultavasti olen tämän tosi söpön videon pannut tänne ennenkin, mutta varmuuden vuoksi ja koko leffan saamisen kunniaksi laitetaanpa nyt(kin?): Ham tum ek kamre meN bande ho :-D Toisiinsa rakastuneet nuoret laulelevat onnessaan: Sinä ja minä olemme lukkojen takana ja avain on kadonnut, ajattelepas mitä kaikkea nyt saattaa tapahtua ;-)

"En voi uskoa että juttelen suomalaisen kanssa", huudahti Sajida tänään kun chatin hänen kanssaan tästä leffasta ja monista muista vanhoista Bolly-klassikoista.

Yäääh, en millään jaksaisi tiskata sitä mitä tässä kuvassa eilen kokkasitte... Valmistitte salamannopeasti monta astiallista "vanukasta", jossa oli ainakin kaakaojauhetta, ruisjauhoa, ilmeisesti voideltuja leivänpalasia sekä tomusokeria, sekä kenties myös sinihomejuustoa. Kuvassa olevan sotkun paikansin jo eilen, mutta ne muut astialliset löysin tänään jääkaapista. Siitäs sain kun kehtasin eilen naputtaa tietokonetta vaikka olitte kotona.

Tänään ette ole kotona, mutta en silti millään jaksaisi tiskata, olinhan koko päivän töissä (yritin puskea uuden kirjani alustavasta kässäristä ensimmäistä lukua, ihan vielä en ole tyytyväinen enkä virrassa) ja sitten kylässä ja lisäksi käytin paljon aikaa Madhavin auttamiseen suomalaismallisen ansioluettelon laatimisen kanssa. Intialaiset ansioluettelot ovat perusteellisuudessaan kilometrin pituisia, alkavat jotenkin raamatullisesti isän osoitteesta... ;-)

Kylässä kävin 1946 syntyneen ystävättäreni luona Itä-Helsingissä, hän on jo pitkään toivonut että tapaisimme joskus ilman lapsia ja puhuisimme kunnolla. Olikin valtavan mielenkiintoista puhua kunnolla (ja syödä hyvää italialaista ruokaa, ystävättäreni minua vanhemmalla pojalla onkin italialainen isä) ja kuunnella hänen muistojaan mm. siitä miten paljon paremmalta Helsinki näytti ennen Alvar Aallon viitoittaman "liian pelkistetyn" tyylin ylivaltaa ja vanhan hävittämistä sen alta - ja siitä millaista oli sodanjälkeinen lastenkasvatus ja miten ponihäntä oli törkeän synnillinen kampaus 1958, kiitos Brigitte Bardot'n ;-) Sainpa vielä ihailla kuinka hän rokkasi vaikuttavasti Elviksen tahdissa niin kuin silloin ennen rokattiin. Tälle historiafriikille ei kovin paljon parempaa kyläiltaa voi tarjota! :-D

Tietysti mielialaa nosti kesken historiallisten keskustelujemme myös niin hempeän ihanainen Intian puhelu, että näen yhä kaiken vaaleanpunaisena. Ennen puhelua ystävättäreni ihmetteli, miten minun ikäiseni nainen kestää elää ilman miehen kosketusta, mutta kaipa ilmeeni puhelun jälkeen jotenkin vastasi kysymykseen, kun sitä ei enää esitetty. Ei kieltämättä ole kivaa elää ilman karvaista kättä iholla, mutta sieluani tämä mies ja vain tämä mies koskettelee päivittäin. Sitä ihmettä odotin koko elämäni, sen ihmeen arvon ymmärrän. Ja maksan.

Kun tuo yksin asuva nainen kertoi miten paljon hänelle on iloa kissasta, oli luontainen jatke minulle miettiä, että kyllä tätä olisi paljon vaikeampi sietää jos te kaksoset ette halaisi ja pussaisi ja nukkuisi vieressä. Elän ilman miehen kosketusta, mutta en hellyysvajauksessa!

Huomiselle tuli kulttuuripitoisia myöhäisiltatöitä tanssipaikassa, ja sunnuntaina pitäisi jaksaa vielä työn merkeissä reippailla hiihtomajan ympäristössä. Emma lainaa autoa.

Kaama merkitsee mitä hyvänsä itsekästä halua. Usein sana käännetään seksuaaliseksi haluksi, mutta se on jokseenkin harhaanjohtavaa. Kaama on mikä hyvänsä yksityinen nautinto - jotakin mistä minä haluan nauttia, riippumatta siitä, mitä seurauksia siitä voi olla muille. Se voi olla mikä hyvänsä pakonomainen hinku - syömishimo, himo nauttia alkoholia tai huumeita, tai jopa himo valtaa tai kuuluisuutta kohtaan. Vasta kun olemme päässeet vapaiksi näistä pakkomielteistä voimme ymmärtää, millainen oka lihassamme kaama on, ja mikä siunaus on vapautua itsekkäästä hinkumisesta.

Pakkomielteen luontoon kuuluu, että sitä on melkein mahdotonta hallita. Niin kauan kun olemme himomme otteessa, näyttää siltä ettemme voi ajatella mitään muuta, ennen kuin se on tyydytetty. Ylensyöminen on tuttu esimerkki. Saatamme kyllä olla hyvin selvillä siitä että jäätelöannos karamellikastikkeella sisältää kaloreita, joita emme tarvitse, mutta himo kiristää meitä, kunnes sanomme että haluamme jäätelöä. Ennen kuin olemme syöneet jäätelön ja näin hiljentäneet himon vaativan äläkän emme kuule sisäistä ääntä, joka kertoo, että olemme tehneet virheen.

On tärkeää panna merkille, ettei jäätelöannoksen syömisessä itsessään ole mitään väärää. Mutta silloin kun emme enää osaa tehdä oikeaa valintaa sen suhteen, milloin jäätelöä on hyvä syödä ja milloin ei, silloin yksinkertaisesti toimimme väärin. Voimme kaikki mennä itseemme ja miettiä, mikä on itse kullekin vastustamaton jäätelöannos karamellikastikkeella.

Jotkut pakottavista haluistamme eivät ole kovin haitallisia. Vaan kun mainittu harkintakyvyttömyys salpaa voimamme tehdä terveitä valintoja jopa tupakoinnin, alkoholin tai huumeiden suhteen, alamme aiheuttaa vakavaa kärsimystä itsellemme ja lähimmäisillemme.

Eräs kipeä pakkomielle, joka ei ole ollenkaan harvinainen ihmissuhteissa, on tarrautuminen ystäviin tai kumppaniin tuen toivossa. Siitä seuraa kaikenlaisia ongelmia. Kun tartumme lujasti toiseen ihmiseen, todellinen murhenäytelmä alkaa: emme enää näe  tätä ihmistä, sillä hänestä tulee vain väline, tukikeppi, jolla pönkitämme itseämme pystyyn. Se on avoin kutsukirje mustasukkaisuudelle ja lopulta suhteen päättymiselle. Ihmiset, joilla on tällainen ongelma, kulkevat ihmissuhteesta toiseen, aina tarttuen, aina kadottaen sen mihin he tarttuivat. He eivät valitettavasti näe ongelmaansa. He ovat nimittäin kadottaneet kykynsä tehdä valintoja.

Suurin kaikenlaisten pakkomielteitten syy on piintynyt samaistuminen ruumiiseen. Se, että aurinko menee öisin mereen kylpemään, niin kuin monet ihmiset kotikylässäni uskoivat, on hyvin pientä taikauskoa sen rinnalla, että me olisimme nämä ruumiit. Juuri siksi että samaistumme ruumiisiimme tekee meidät avuttomiksi, kun aistimme alkavat himoita jotakin; meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tyydyttää himo. Jollemme niin tee, joudumme tuntemaan turhautumista, ahdistusta ja vajautta.

Meille ei tule mieleenkään, ettemme ehkä olekaan omat halumme. Kuitenkin niin kauan kun samaistamme itsemme haluihimme, meistä ei voi tulla itsemme hallitsijoita. Tullakseen itsensä hallitsijaksi ihmisen on kyettävä valitsemaan mitä hän haluaa, valitsemaan, mitä hän ajattelee. Se voi pitkän aikaa tarkoittaa käytännössä sitä, että meidän on sanottava ei isolle joukolle pakonomaisia ajatuksia ja haluja.

Hyödyllinen vihje haitallisen himon vastustukseen: muista, että himon todellinen lähde ei ole ruumis vaan mieli. Usein näen esimerkiksi jäätelölle pyhitetyissä kahviloissa ihmisiä, jotka eivät tarvitse lisäravintoa. Tyhjyys, jota he jäätelöllä täyttävät, ei ole fyysistä tyhjyyttä, mutta he tulkitsevat sen fyysiseksi, koska he samaistuvat ruumiisiinsa. Samalla tavalla me tupakoidessamme yksinkertaisesti rankaisemme ruumista mielen levottomuudesta. Siksi fyysisestä lähestymistavasta näihin ongelmiin ei koskaan voi olla kovin paljon apua, kun päämääränä on päästä eroon tuhoisasta tavasta.

Jo se, että opit jäljittämään himon mieleen, on pieni irtiotto siitä. Himo menettää osan kiireellisyydestään, ja kun himon paine hellittää, pystymme muistamaan sen mitä olemme oppineet aikaisemmista kokemuksistamme. Useimmat himot eivät kestä kovin kauan. Tunti sitten saatoimme haluta jäätelöannoksen kuumalla karamellikastikkeella, mutta nyt himoitsemmekin baklavaa. Seuraavien 60 minuutin mentyä kaikenkattava kaama lentelee Kreikan saaristossa ouzon toivossa. Niinpä toinen hyvä vinkki himon vastustamiseen on simppelisti panna se pois päältä. Kaikessa nokkeluudessaankaan mieltä ei ole vaikea huiputtaa. Jos se huutaa baklavaa nyt, pyydäpä sitä odottamaan, että saat tämän luetuksi loppuun. Siihen mennessä on hyvinkin mahdollista, että olet unohtanut koko baklavan.

Jännittävämpi ja parempi tapa taistella pakkomielteitä vastaan on kuitenkin toimia tismalleen niiden vaatimuksia vastaan. Kun et mitään muuta haluaisi kuin lukkiutua huoneeseesi koko päiväksi lukemaan lempikirjaasi, silloin on aika lähteä ulos, ihmisten seuraan, erityisesti tekemään jotakin mistä on hyötyä muille. Tämä jos mikä on hengellisen kehityksen koe. Kun sinut valtaa halu tehdä "sinun juttuasi", himo paistatella rakastamissasi toimissa, vaikka nuo toimet olisivat aivan harmittomia, kokeile heittäytyä epäitsekkääseen työhön energisenä ja innokkaana. Sinä päivänä kun kykenet siihen, olet totisesti edistymässä.


Koska minulla ei ole juurikaan sanottavaa, annan Easwaranin puhua :-) Tämä käännösyritys oli alunperin hänen kommentaarinsa Vishnun nimeen Kama-ghna: Itsekkään Himon Tuhoaja.

Ennen kuin joku kysyy... olen itsekin ihmetellyt sitä, miten yhä useammin tulee päiviä joina en kirjoita blogiin. Perinteisestihän olen kirjoittanut tänne joka päivä ja parhaimpina tai pahimpina kolmekin kertaa, niin, että luppopäivät ovat taatusti tulleet kuitatuiksi. Vain kauheat kriisitilanteet, joista en ole katsonut voivani tänne kirjoittaa, tai onnen hetket, joista en ole halunnut uhrata minuuttiakaan tietokoneelle, ovat hiljentäneet Kirjoittaminen on meditaatiota -blogin!

Tänä vuonna minusta tuntuu yhä useammin siltä, ettei minulla oikeastaan ole mitään sanottavaa. Haluaisin kirjoittaa teidän tyttöjen viisaat ja hauskat jutut heti ylös, mutta liian usein ne unohtuvat siihen mennessä kun pääsen koneelle. Hengellisesti menee verrattain lujaa, mutta toisaalta olen niin kaukana valaistumisesta että varsinkin Easwaranin kirjojen äärellä tunnen ettei minun ehkä pitäisi höpistä mitään. Hänen käännöksensä hindulaisista pyhistä kirjoista, hänen kommentaarinsa ovat niin hyviä siksi että hän tietää mistä puhuu.

Hassua miten en osaa kuolleesta miehestä (Easwaran eli 1910-1999) kirjoittaa menneessä aikamuodossa. Tänä aamuna meditoidessani kasvoni kirkastuivat hymyyn kun ajattelin häntä ja Krishnaa ja äkkiä koin miten hän on mennyt Krishnaan, päässyt perille, aivan kuten Krishna Gitassa hänen kaltaisilleen lupaa tapahtuvan.

Te tytöt olette tykänneet uudesta päivärytmistäni, siitä, että tulen usein nukkumaan kanssanne (ja vaikken tulisikaan niin hyvin pian jälkeenne, mitä ette tosin tiedä) ja että aamumme ovat olleet kiireettömämpiä. Eilen Nonna haki ja toi teidät tänne teidät tarhasta. Huomenna on Isän vuoro, näette taas häntäkin. Paljon olemme kikatellen käkätellen nyt leikkineet Puuha-Peteksi ristimäämme sänkyleikkiä, jossa yritätte päästä ylitseni, kun makaan keskellä sänkyä jalat seinää vasten ja estän teitä parhaani mukaan (leikki sai nimensä kun sen yli vuosi sitten keksimme siitä että ensimmäisellä leikkikerralla laulelimme jostakin syystä Puuha-Pete -sarjan tunnaria, se oli soinut päässänne). Teistä on tullut pahuksen ovelia, peitätte näkökenttäni tyynyillä ja eilen peitollakin, ja onkin yhä haastavampaa Äidille saada teidät pysymään sillä puolella kun Äidin näkökulmasta leikissä on tarkoitus! ;-)

Ärsytätte toisianne, väittelette ja tappelettekin yhä enemmän, mutta vastaavasti myös halitte ja suukottelette, pyydätte teatraalisesti anteeksi ja kuiskuttelette ja juonitte ja leikitte yhä monimutkaisemmissa puitteissa, uskomattomissa mielikuvituslinnoituksissa. Yritätte uhkailla, kiristää ja lahjoa minua, toisin sanoen metsä vastaa minulle niin kuin olen siihen huutanut, ja saan jatkuvasti mennä itseeni. Järjestätte hirmuisia mustasukkaisuusdraamoja minuun liittyen, kumpikin haluaisi isomman siivun Äitiä.

Lahjalla nilkkakoruina Intian kellot.

Parisuhde on ja jököttää odotustilassa, ja koska sen asian vatvominen täällä vain pahentaa turhaan oloani, olen sitäkin vähentänyt. Lienen silti velkaa lukijoille tilanneselvityksen. Madhavin iäkäs ja sairas Isä on siis hyväksynyt minut ja suhteemme, mutta potee ahdistusta kuopuksensa Madhavin tänne muutosta. On totta, että hänen vanhin poikansa on tähänkin asti hänestä konkreettista huolta pitänyt, ettei Madhav lakkaisi perhettään taloudellisesti tukemasta Suomessakaan, ja että lomamme suuntautuisivat appivanhempien luokse niin että mies tapaisi heitä niin usein kuin nytkin. Madhav on silti vanhan pariskunnan rakkain ja läheisin lapsi, se, johon he kaikkina elämän vaikeina hetkinä turvaavat. He haaveilevat jatkuvasti siitä että voisivat asua juuri Madhavin kanssa.

Nykytilanteessahan muutto on vielä OK, mutta mitä jos heille tapahtuu jotain? Suomesta ei sännätäkään hetkessä paikalle. Mitä jos isoveljenkin uudet työt vievätkin hänet kauas vanhemmista; Intiassa aloituspalkoilla ei yleensä asuta kuin murjuissa, mutta vuosittaiset palkankorotukset voivatkin olla sitten aika mojovia. Sitä paitsi isoveli on aina asunut vanhempiensa kanssa ja näyttää siltä että häntä kiehtoisi kovasti elää edes jonkinmittainen jakso elämästään itsenäisemmin. Tämä on nykysuomalaisen helpompi ymmärtää kuin se, että suurimmassa osassa maailmamme valtioita on tuska ja häpeä jos vanhemmat eivät asu jonkun lapsensa kanssa.

Kun lankoni ajatukset valkenivat minulle, purskahdin itkuun. En voi olla onnellinen ajatellessani, miltä miehestäni mahtaa tuntua, kun minun kanssani jutellessaan hän tuntee itsensä roistoksi siitä ettei asu jo täällä ja vanhempiensa kanssa puhuessaan (monta puhelua viikossa) roistoksi siksi että tekee lähtöä vielä kauemmas heistä.

Sitä yhdessäasumisvaihtoehtoahan meidän ei sitten tarvitse edes miettiä. Häpeän ja olen tavattoman apea aina kun muistan Suomen lain, joka estää tänne kotiutuneita maahanmuuttajia ottamasta iäkkäitä vanhempia luokseen, vaikka vanhemmat kuinka tulisivat maista, joissa ei ole mitään muuta vanhuudenturvaa kuin omat lapset. Ja vaikka mamut kuinka sitoutuisivat hoitamaan kaikki vanhempiinsa liittyvät kulut itse, yhteiskuntaa vaivaamatta. Minusta tuo laki on yksinkertaisesti epäinhimillinen ja inhottava, ja kun joku poliitikko kommentoi sitä sanomalla "emmehän halua tänne tuhansia venäläismummoja", en voi kuin toivottaa hänelle seuraavaa elämää hylättynä venäläismummona.

Tänään 2.2. on valtakunnallinen Kaksosten päivä, niin että onnea vaan meille ja teille kaikille lukijoille jotka ovat tai ovat saaneet kaksosia :-) En ole vielä päättänyt, lähdemmekö Kaivopuistoon asiaa juhlimaan muitten kaksosperheitten kanssa, koska ainakaan minä en ole ihan kunnossa vielä. Teidät vein kyllä tänään tarhaan ja se kesti, voi että se kesti. Ruuhka oli uskomaton, ilmeisesti julkisen liikenteen lumi- ja pakkastakkuilun johdosta kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet liikenteeseen omalla autolla!

Kaksosten päivän kunniaksi kirjaan nyt tänne yleistä kaksosuusinformaatiota, koska sitä saan muutenkin aina olla kaikille jakamassa. Minun tietoni saattavat poiketa siitä mitä joku toinen tietää, mutta tällaista olen lääketieteen ammattilaisilta oppinut.

- Suomi on syntyneitten määrään suhteutettuna maailman toiseksi kaksosrikkain maa, Nigerian jälkeen. Vuosittain noin 850 suomalaisperheeseen syntyy kaksoset (minkä lisäksi 10-15 perhettä saa kolmoset). Kuilua ensimmäisen ja toisen sijan välillä on kyllä aika lailla; Nigeriassa joka viides raskaus on kaksosraskaus!!

- Identtisiä kaksosia syntyy tasaisesti ympäri maailmaa. He ovat saaneet alkunsa yhdestä munasolusta ja yhdestä siittiöstä. Alkio on kloonannut itsensä ensimmäisten kahdeksan päivän aikana. Mitä varhaisemmin tämä tapahtuu, sen turvallisempaa se kaksosten kannalta on; viime tingan jakautumisesta voi seurata siamilaiset eli yhteenkasvaneet kaksoset.

- Epäidenttiset kaksoset saavat alkunsa kahdesta munasolusta ja kahdesta siittiöstä. Jotta tämä olisi mahdollista, äidiltä on täytynyt irrota vähintään kaksi munasolua kerralla. Normaalissa kuukautiskierrossa naiselta irtoaa yksi munasolu joka kuukausi. Hedelmällisyyshoidot, joissa naisen kohtuun istutetaan useita alkioita kerrallaan, tuottavat nekin tietysti kaksosia, mutta 2000-luvulla hoidot ovat muuttuneet ja niiden kautta syntyneet kaksoset harvinaistuneet.

- Identtisillä kaksosilla on siis identtinen geeniperimä, mutta epäidenttiset kaksoset eivät ole geneettisesti sen läheisempää sukua toisilleen kuin ketkä tahansa sisarukset. He ovat vain sattumoisin syntyneet samalla kertaa. Tyttö ja poika eivät voi olla identtiset kaksoset, vaikka tätä jatkuvasti tyttö-poika-kaksosparienkin vanhemmilta kysytään.

- Suomen kaksosrikkaus johtuu siitä, että Suomessa esiintyy varsin yleisenä "kaksosgeeni", jota kantavilta naisilta irtoaa useampi kuin yksi munasolu yhden kuukautiskierron aikana. Geeniä voivat kantaa ja siirtää eteenpäin myös miehet, mutta koska miehiltä ei irtoa munasoluja, tämä geeni ei vaikuta heidän omaan hedelmällisyyteensä. Mies voi siis kaksosgeenillään tulla kaksosten vaariksi, ei isäksi - jos hän on siis siirtänyt kaksosgeenin omalle tyttärelleen, joka sitten saa sillä kaksoset :-) Näin on käynyt muun muassa meidän perheessä, Waarin suvussa on kaksosia.

- Kahden munasolun irtoaminen kerralla voi johtua muistakin tekijöistä. Ympäri maailmaa tunnetaan ilmiö, jossa suurperheiden äidit alkavat pitkän yksössarjan jälkeen pyöräyttää kaksosia. Ikään kuin luonto siunaisi naisia, jotka ovat jo todistaneet olevansa hyviä äitejä, antamalla heille yhä enemmän hedelmällisyyttä! Myös hedelmällisen ikänsä loppusuoralla olevat äidit saattavat päästää kaksi munasolua kerrallaan matkaan, aivan kuin luonto haluaisi järjestää heille viimeisen tilaisuuden saada enemmän kuin yksi lapsi. Kaksosraskaus voi seurata myös esim. hormonaalisesta ehkäisystä, jos raskaus on alkanut pian sen lopettamisen jälkeen, jolloin kehon hormonitoiminta on vielä epänormaalissa tilassa.

- Suomessa kaksi kolmasosaa kaksosista on epäidenttisiä. Itä-Aasiassa, missä "kaksosgeeni" on kaikista harvinaisin, suurin osa kaksosista on identtisiä. Kiinassa tätä yritetään tosin muuttaa, sillä ihmiset kiertävät mielellään yksilapsisuuspolitiikkaa yrittämällä saada kaksosia hedelmällisyyshoidon avulla.

- Kaksosraskaus on aina riskiraskaus. Peräti puolet kaksosista syntyy keskosina. Identtinen kaksosraskaus on vaarallisempi kuin epäidenttinen kaksosraskaus, koska identtisillä kaksosilla on kohdussa enemmän yhteistä.

- Monissa kulttuureissa kaksosia on pidetty pyhinä. Japanissa on kuitenkin perinteisesti ajateltu kaksosuuden johtuvan siitä, että äiti on ollut yhdynnässä kahden miehen kanssa. Siksi kaksosten saaminen on ollut siellä ennen vanhaan suuri häpeä ja kaksoset on usein erotettu toisistaan pieninä.

Ylpeänä tiedotan, että olette oppineet kirjoittamaan! :-D Tämä sairastelupäivä onkin kulunut rattoisasti kun olen antanut teille sanoja ja te kumpikin olette sitten kirjoittaneet ne. Ja aika virheettömästikin vielä - Rauha tosi usein jättää sanan ensimmäisen vokaalin pois, ja Lahjalta menevät sekaisin ännät ja ämmät. Demonstroin hanhi-sanaa niin paljon käyttävälle Madhaville, että Rauha kirjoittaisi HNHI ja Lahja kirjoittaisi HAMHI ;-) Tai sitten HAHNI, konsonanttiyhtymät sanojen keskellä tuottavat Rauhalle päänvaivaa. Rauha on kuitenkin kaiken kaikkiaan innostuneempi kirjoittamisesta kuin Lahja.

Lukeminen ei vielä suju. Osaatte ihan oikein ääntää kaikki äänteet kirjaimen mukaan, mutta kun niistä pitäisi muodostaa yhtenäinen pötkö, sana, on harvinaista että keksitte mikä se on.

Mutta mikäpä kiire tässä on :-) Itse luin lapsena paljon tahi liikaa silkkaa yksinäisyyttäni, ja onkin ihanaa seurata miten teillä on seuraa toisistanne ja lukemista parempaa tekemistä keskenänne. Niin kuin guruni tänään minulle kirjansa kautta puhui, sosiaalisissa tilanteissa me kehitymme paremmiksi, epäitsekkäämmiksi ihmisiksi. (Jos tämä kuulostaa itsestäänselvyydeltä niin hyvä, mutta aika usein uskontoja tulkitaan päinvastoin ja ihmisiä kehotetaan erakoitumaan!)

Kuva Shubhamin synttärikemuilta.

Om namoh Satya-medha. (Se, jonka ajatukset ovat totta.)
Om namoh Sat. (Todellisuus)
Om namoh Asat. (Harha)
Om namoh Gatisattama. (Korkein polku)
Om namoh Rama. (Riemu)
Om namoh Dhanur-dhara. (Jousenkantaja - ja mantra on nuoli jolla ammutaan alitajunnan pirut!)
Om namoh Dama. (Itsekuri)
Om namoh Ishta. (Se, jonka haluamme)
Om namoh Yama. (Kuoleman Herra)
Om namoh Aniyama. (Vapaus, kuolemastakin!)

Nämä -ama-päätteiset Jumalan nimet kuulostavat noin järjesteltyinä hauskoilta kun niitä laulaa jollottaa aamuisin :-D

Om namoh Akrura. (Ystävällisyys)
Om namoh Ajita. (Voittamaton)
Om namoh Dridha. (Luja; Peräänantamaton)
Om namoh Adhrita. (Hän joka kuitenkin antaa periksi, myötätunnosta)
Om namoh Varuna. (Lainsäätäjä)
Om namoh Vriksha. (Elämänpuu)
Om namoh Sarva. (Kaikki)
Om namoh Sharva. (Pahan tuhoaja)
Om namoh Nidhir-avyaya. (Ehtymätön aarre)
Om namoh Bhavana. (Oleminen)
Om namoh Muktanam-paramagati. (Vapaitten pikatie)
Om namoh Bharta. (Tuki)
Om namoh Loka-natha. (Maailman valtias)
Om namoh Narayana. (Ihmisen poika; Ihmisten lepopaikka)
Om namoh Brahman.
Om namoh Brahmanya.
Om namoh Brahma-krit.
Om namoh Brahma.

Vishnunnimikirjan takakansi lähestyy jo niin uhkaavasti, että tilasin tänä aamuna Amazonista neljä kirjaa lisää Easwaranilta. Rahatilanne ei antaisi myöten nyt mihinkään ruokakaupan ulkopuoliseen ostokseen, mutta luottokortillahan nuo pitikin maksaa ;-) Ja köyhyyttä on helpompi kestää gurun opeilla!

Mitä mahtaa intialaiseni tykätä Suomen edustussävelmästä Euroviisuissa 2010?

- Täytyypä myöntää että nämä hanhet ovat tosi söpöjä! Tuo viulua soittava hanhi on kaikista söpöin :-D Tarkoitan siis että he ovat sinuun verrattuna kaikki ihan kamalia, mutta heidän joukossaan viulua soittava hanhi oli vähiten kamalin :-D

Mutta entä itse biisi? Siitäkin Madhav kuulemma piti kovasti.

Suomen kielen sanasta "hanhi" on jo kauan sitten tullut yleissana jota hän käyttää naisista... Naisen vertaaminen vesilintuun kertoo siellä mistä hän tulee, että nainen on kaunis.

Lahja keksi tänään toisenkin pelin, piti heittää noppaa ja sitten piirtää yhtä monella värillä kuin nopassa on silmiä. Rauha halusi että piirtelimme vuorotellen paperiin piilossa muilta ja taitoimme taideteosta niin että vasta lopuksi saimme nähdä kokonaisuuden. Kauhukseni (olettehan nuhaisia!) keksitte sellaisenkin leikin, että syötitte toisillenne sokkona lusikalla mitä vain keittiöstä löytyi ja toisen piti arvata, mitä suussa oli!

Katsoimme myös Juhin ja Aamirin elokuvan Hum Hain Rahi Pyar Ke (1993), jossa Aamir Khan joutuu adoptoimaan edesmenneen sisarensa ja lankonsa kolme huonosti kasvatettua lasta sekä vaatetehtaan... asioita mutkistamaan saapuu Juhi Chawla, joka pakenee isänsä tahtoa eli järjestettyä avioliittoa naismaisen tanssijan kanssa, sekä Navneet Nishan. Jälkimmäinen esittää sankarin seksuaalisesti hyökkäävää vanhaa luokkatoveria, joka haluaa kiristää miehen suhteeseen kanssaan keinoja kaihtamatta. Näistä aineksista on saatu aikaan varsin hauska ja nauruhermoja kutitellut koko perheen elokuva :-) Oli myös kiva nähdä Aamir ujon pojan roolissa, kun yleensä hän on esittänyt niin itsevarmaa kaveria! Harmi, ettei leffan pahin kikatuskäkätysbiisi löytynyt Youtubesta, siinä Aamirin kurittomat alaiset (tehtaan ompelijattaret) huvittelevat ahdistelemalla häntä kaikki samalla kertaa kieli poskella, poju saa kyytiä ;-) On siis tyydyttävä filmin tunnetuimpaan hittiin:

Nuhaisin olen kyllä ollut minä, aivan veto poissa. En jaksa lähteä viemään teitä huomenna tarhaan, vaikka en kyllä tiedä onko päätöksestä teidän kannaltanne mitään hyötyä kun ei viime viikon kotona sairastelukaan teitä parantanut.

Kylläpä kisakatsomomme repesi riemusta kun Eläkeläiset ei voittanutkaan vaan Osloon lähtee suomalaiskansallinen Kuunkuiskaajat! Heidän biisinsä kuulostaa ja näyttää upealta lavalla. Irrallaan se ei kyllä ole ihan niin hyvä, ja kun yritän tapailla sävelmää mielessäni, se menee sekaisin Tulipunaruusut-kappaleen kanssa.

Helsingin Rudolf Steiner -koulun havaitsimme eilen hyväksi. Ensin haltioiduimme taikurin (koulun oppilas) esityksestä, ja sitten minä kuuntelin aikuisten tieto-osiota samalla kun lapset leikkivät laululeikkejä toisaalla ja te niistä hirmuisesti tykkäsitte. Koulussa kuulemma vastustetaan suoriutumispaineita ja tasapäistämistä ja puolletaan pitkää lapsuutta, ryhmässä viihtymistä ja sitä että jos lapsella on ongelma, kasvattajat menevät sen juurille ja itseensä sen sijaan että keskittyvät osoittelemaan ja kitkemään oireita. Taideaineet ovat läsnä kaikessa opetuksessa. Suhtautuminen uskontoihin näyttää olevan sama kuin monikansallisessa päiväkodissanne: kaikki uskonnot ovat läsnä.

Totta kai juhlapuheet ovat vasta juhlapuheita eivätkä itsessään todista mitään, mutta joka tapauksessa kyseisen opinahjon kasvatusperiaatteet tuntuvat vastaavan selkeästi enemmän omiani kuin tavallisen peruskoulun.

Eilen oli myös päivä jona junaliikenne seisoi ja sekä omat kokemukset että bussipysäkillä seisseitten kohtalotovereitten vuodatukset osoittivat bussien olleen kauheasti myöhässä. Vuoroja jäi ehkä väliinkin ja osa busseista oli niin täynnä viimein saapuessaan, ettei kyytiin mahtunut. Meillä meni yli kaksi tuntia päästä Ruskeasuolla sijaitsevalta koululta Tapanilaan Auroran synttäreille, ja pakkanen paukkui. Olimme reippaasti myöhässä kemuista, mutta kun muut aikuiset saapuivat hakemaan pikku tyttöjään, moni heistä jäi juomaan kahvia ja niinpä emäntäväkeä ei häirinnyt ollenkaan että viivyimme. Lopulta saimme vielä autokyydin kotiinkin :-)

Mutta nyt valuu Äidinkin nenä, ja silmätkin vielä. Tänään haluan pysyä kotona ja levätä.

Erään pienen vieraan isoveli on päiväkodin hurmuri. Kerroinkin hänen äidilleen, mitä Rauha oli perjantaina kertonut tarhassa tapahtuneen: kun kaksi pientä tyttöä S ja E olivat niin rakastuneet samaan hurmuripoikaan, oltiin menty kysymään pojalta, kumman tytön tämä valitsee. Ei kumpaakaan, kuulemma, koska ei hän tykkää kenestäkään tytöstä. 2010-luvun lapsetpa kysyvät heti tuohon jatkoksi, että onko poika sitten homo. :-) Eikä mitenkään lällätellen tai asenteellisesti, vaan ihan normaalina toteamuksena. Ihanaa! 6-vuotias poika ei tosin tunnustautunut homoksikaan vaan sanoi ettei halua pussailla tyttöjä eikä poikia eikä ikinä mennä naimisiin. Siinä suhteessa pienten poikien enemmistö ei muutu, vaikka asenteet muuten muuttuvatkin :-)

Sitä Rauha ei kyllä ymmärrä, että miten bussikuski jaksaa kuljettaa niin paljon ihmisiä. Yritin kovasti selittää että eihän se paino kuljettajan harteille tule, mutta Rauhalla näyttää olevan sellainen näkemys että henkilöautokin on vähän niin kuin rattaitten jatke, helpottaa kuljetusurakkaa, mutta jostakin painosta kuskin pitää kärsiä...

Tulenpa vielä lisäämään: Lahja pani minut pelaamaan kanssaan keksimäänsä peliä, jossa heitetään noppaa ja sitten pitää piirtää paperiin kaksi kertaa nopan lukema. Kuusi numeroa paperiin kirjannut voittaa. Lahja aloitti, ja kuinka ollakaan, voitti. ;-) Kolmosen heitettyäsi et muistanut, miltä se kutonen näyttikään, mutta piirsit noppamuodostelmaan kuusi pallukkaa selvitäksesi pälkähästä.

"Miks mulle ei koskaan tapahdu mitään jännittävää niin ku Rauhalle?"

Siis astmakohtauksia ja nenäverenvuotoa... Lahja, olet nykyään joka asiasta kateellinen Rauhalle, Äiti on mielestäsi aina epäreilu. Ja koko maailma. Eilen tarhan puistossa Rauha sai astmakohtauksen ja kun täti päätti viedä Rauhan sisään, Rauha sai raivarin, koska Lahjaa ei päästetty mukaan, eihän Lahjalla ollut kohtausta. Sinulla oli kuitenkin sisällä kivaa kun pääsit leikkimään pienempien kanssa. Mutta puistossa vastaavasti Lahja sai itkukohtauksen: "Mun lempiystävä ei oo mun kanssa!" Siitä sentään toivuttiin kun Ronja leikki kanssasi, mutta sisällä tuskastuit jälleen: miksi Rauha sai leikkiä pienempien ryhmässä ja sinä et!

Ja tänä aamuna Rauha nousi oikein aurinkoisena, ja minä häntä halasin ja pussasin sängyn reunalla, mutta sinä Lahja kun avasit silmäsi ja näit tämän, kiukuttelit koko aamun: mielestäsi en ollut tasapuolinen Äiti!

Asiaa ei kyllä auta se että melkein poikkeuksetta Rauha syö ja pukee reippaammin, etenkin kiireessä. Mielestäni häntä pitää siitä kehua ja sinähän olet Lahja sitten kuin myrkkyä niellyt, kun osoitan enemmän positiivista huomiota siskolle. Joku toinen lapsi tuosta sisuuntuisi ja hankkisi itselleenkin kehut toimimalla ripeämmin, mutta et sinä... Ärrrh.

Yritän äkkiä tässä nakuttaa kuulumisiamme kun eilenkin jäi väliin - aikaisen nukkumaanmenon sivuvaikutuksia - samalla kun syön aamupalaa (hyi minua, gurunikin sanoo ettei pitäisi syödä ja tehdä muuta samaan aikaan), koska meidän pitäisi ehtiä kohta bussiin jolla mennään tutustumaan Steiner-kouluun, siellä on avoimet ovet. Sitten on ohjelmassa Auroran synttärit, ja illalla ainakin Henna ja Mikael tulevat katsomaan kanssamme Suomen euroviisufinaalia, Henna jää yöksikin.

Tässä ei millään meinaa ehtiä kirjata ylös kaikkia kiehtovia keskustelujamme, mutta yritetään edes yksi, eiliseltä:

Rauha: Äiti, mitä eläke tarkottaa?
Äiti: Sitä että kun tulee vanhaksi niin ei enää jaksa tehdä töitä niin pääsee eläkkeelle ja saa tehdä mitä haluaa.
Rauha: Ai saako tehä vaarallisiakin juttuja?
Ä: Vanhukset tuskin haluu tehä kauheen vaarallisia juttuja...
R: Mutta jos ne saa tehä mitä haluaa ja jos ne on jo niin vanhoja että ne haluu kuolla niin sitten ne varmasti tekee vaarallisia juttuja. [muistat edelleenkin että Siina-Isomummi halusikin jo kuolla]
Ä: No tuskin useimmat eläkeläiset sentään haluu kuolla, enkä mä usko että ne kovin vaarallisia juttuja tekee. Mä tarkotin ettei niitten tartte tehä töitä tai käydä koulua.
R: Taas sä puhut ihan hassuja. Eihän vanhukset oo mitään lapsia, ei niitten tarttiskaan käydä koulua.

Siis sanonko mitä ajattelen... Opiskeluhaave kuihtui yhtä nopeasti kuin puhkesi kukkaan Helsingin yliopiston mainitsemaan yleisimpään syyhyn hylätä ulkomaalaisen hakupaperit. Eli niissä pitää olla liitteinä todistus kansainvälisesti ratifioidun englannin kielen testin läpäisemisestä. Ei suinkaan riitä että on käynyt englanninkieliset koulut ja suorittanut alemman korkeakoulututkinnon Intian parhaassa teknillisessä yliopistossa englanniksi. Jos ei ole osallistunut kielitestiin niin kielitaito ei ole uskottava ja piste. Eikä Madhav tällä viimetinka-aikataululla ehdi enää mihinkään testiin.

Saattaisihan tosin myös olla, että hakupaperit hylättäisiin siksi ettei niitä olisi toimittanut perille posti taikka kuriiripalvelu, kuten yliopiston nettisivuilla vaadittiin, vaan minä vaan.

No, tästä innostavasta päivästä oli se ilo että näin miten valtavasti Madhav haluaa sen ylemmän korkeakoulututkinnon itselleen opiskella - ja miten houkuttelevalta opinahjolta juuri Helsingin yliopisto hänestä (ja intialaisista ylipäätään) vaikuttaa. Ja se on mainio juttu se. Sillä jos minä voin auttaa häntä toteuttamaan tämän suuren unelman, suhteemme ei enää olekaan "mies muuttaa maailman ääriin toteuttamaan naisen ja hänen lastensa unelmat" -kenossa vaan seisoo suorempana :-)

Mies yliopistoon 2011! Ja monikulttuurinen uusioperheytymisemme takaisin suunnitelmaan A: työhaku.

Beg, steal or borrow

You know I'll beg, steal or borrow
I'll bring you love
 
I look at you (I look at you)
And I see what I've been looking for (I'm looking for)
Now it's very clear to me
We should be together
 
You make me feel (You make me feel)
I could reach for the impossible
And knowing how much you care
I'll be there forever
 
You know I'll beg, steal or borrow
To give you sunny days
And in a hundred ways
I'll bring you love
 
You know I'll beg, steal or borrow (Yes, I will)
To make your garden grow
And most of all you know
I'll bring you love, love
 
I always knew (I always knew)
That the world could be a finer place (A finer place)
So what if I have to wait?
Better late than never
 
You, you're like me (You're so like me)
'Cause you believe love makes it all worthwhile (All worthwhile)
And although we've just begun
We'll go on forever
 
You know I'll beg, steal or borrow
To give you sunny days
And in a hundred ways
I'll bring you love
 
You know I'll beg, steal or borrow
To make your garden grow
And most of all you know
I'll bring you love, yeah... love
 
You know I'll beg, steal or borrow
To give you sunny days
And in a hundred ways
I'll bring you love, love, love, yeah
Love, love, love

Iso-Britannian euroviisu vuodelta 1972 pärähti soimaan päässäni, kun Madhav ilmoitti tänään että jos vielä ehditään, hän voisikin hakea Helsingin yliopistoon tähän ohjelmaan. Ja minähän printtaan ja kiikutan hänen paperinsa sinne vaikka viimeisellä minuutilla polvillani juosten, jos se siitä on kiinni! Että pitikin vikan hakupäivän olla 1.2.

Pääni on nyt täynnä ihania ajatuksia lukukauden alkamisajankohdasta - Madhavhan tulisi tänne tässä skenaariossa ennen elokuuta - ja jopa yliopiston kautta löytyvästä Astaa isommasta mutta edullisvuokraisesta perheasunnosta  :-D Laukkaakohan se taas vähän asioiden edellä...

Madhav oli intialaisena tosin huolissaan, annettaisiinko meidän millään kampuksella asua yhdessä, kun hän on mies ja minä olen nainen! ;-) Intiassa opiskelijoitten asuinalueet on rajattu sukupuolen mukaan.

Vein teidät tänään tarhaan kovasti paljon myöhässä mutta kumminkin, että saan edes vähän töitä tehdyksi. Eilen Nonna hoiti teitä ja taas siivosi samalla, ja illalla olimme Shubhamin ainoat suomalaiset synttärivieraat. Intialaisperheitä oli kesteillä yli kymmenen. Meteli oli kova, ja teillä kivaa kun pingoitte ilmapallojen perässä ja kiipeilitte muitten lasten kanssa kierreportaissa. Minä tunsin oloni jokseenkin orvoksi. Taidan pelätä ihan liikaa paikallisten intialaisten asenteita eronneita naisia kohtaan tai toisaalta sitä kohtaan että joku on napannut hyvän miehen ulos heidän järjestetyiltä markkinoiltaan... Eri juttu varmasti sitten kun se mies on täällä ja tavattavissa, nyt tämä seukkailumme kuulostaa intialaisten korvissa ehkä muulta kuin mitä on.

Sanon aina muille, että ei pidä ajatella mitä muut ajattelevat, ja olen siitä hyvin päässytkin, mutta tuntemattomat intialaiset ovat jostakin syystä minulle psykologinen blokki.

Löydän kamerastani välillä aika taiteellisia otoksia, joita en muista itse ottaneeni. Mieluiten luotte taidekuvia hindulaisista kuvista sekä toisistanne.

Lahja mielipuuhassaan paikassa, jossa mieluiten piirtää: monitoimikoneen lattialla.

Lapsilta totuus kuullaan: erinomainen kuva kodissamme vallitsevasta kaaoksesta.

Äidistäkin saatiin oikein hemaiseva otos.

Minäkin otin kuvia, tässä rukoushelmeni (ne vanhat, Lahja löysi ne lastenhuoneesta) aamusella vällyjen alle napannut Rauha.

Ja tässä Rauha joitakin aamuja sitten, kun nenästä tuli verta. Halusit että hurjuus ikuistetaan, muuten olisit herättänyt Lahjan ja näyttänyt hänelle sen tuoreeltaan.

Vielä yksi kuva, joka esittää tukkataiteilija Rauhan suunnittelemaa keijukampausta.

Tepsutit Rauha työntämään suuhuni xylitol-purkkaa. Huomasit, että olen syönyt suklaata :-D